Julkaistu: 6.3.-09
Juttu, jonka kirjoitin yhdessä rakkaan pikkusiskoseni kanssa. Ei mitään kirjallisuuden aatelia. Mä kirjoitin suurimman osan Sackista, Aiko Tomosta.

Pienessä kylässä, merenrannalla, asui seitsemänvuotias poika nimeltä Sack.
Hänellä oli kymmenvuotias sisko, Aura.
Sack ja Aura asuivat kahdestaan pienessä mökissä kalliolla.
Heidän vanhempansa olivat lähteneet amerikkaan, ja heidän täytyi hankkia itse rahat ruokaan ja vaatteisiin.

 Eräänä päivänä Aura sanoi veljelleen: " Tämä ei voi jatkua näin! Minun pitää hoitaa sinua, hankkia rahaa ja ruokaa! Joka viikon päätyttyä olen ihan naatti!"
Sack pahoitti mielensä siskon sanoista ja lähti juoksemaan kylälle päin. "Kyllä minä osaan hankkia rahaa, saatpas nähdä!" hän huusi.
   Kun Sack saapui kylään, hän kompastui ja satutti polvensa pahasti. Siinä hän makasi, liikkumattomana. Ei minusta ole kenellekään hyötyä, kun en edes osaa juosta kompastumatta, hän ajatteli, ja kyyneleet pyrkivät hänen silmiinsä.
Äkkiä joku kosketti häntä. Hän nosti katseensa, ja näki pienen, hänen ikäisensä tytön. "Oletko kunnossa?" tyttö kysyi ja tönäisi Sackia. "Nouse ylös, ei sinulta luita ainakaan voi olla poikki."
Sack nousi äkkiä istumaan ja peitteli itkuaan. Tyttö ei huomannut sitä. "Tyttö ei vaikuta kovinkaan älykkäältä, mutta kuitenkin sitkeältä", Sack ajatteli.
"Kuka sinä olet?" hän kysyi nyrpeänä.
"Olen Tomo, asun tällä kadulla.", tyttö sanoi.
"Jaha", Sack totesi, nousi pystyyn ja puisteli pölyn pois vaatteistaan. Hän huomasi, että Tomolla oli yhtä nuhruiset vaatteet kuin hänellä itsellään. Tai, itse asiassa, tytön vaatteet taisivat olla hieman puhtaammat, sillä Sackin housunpolvessa oli reikä ja kangas oli siltä kohdalta veristä. Hän oli saanut haavan kaatuessaan.
Tomo katsoi Sackia kiinnostuneena, sillä hän ei ollut nähnyt poikaa ennen. "Kuka sinä olet?" hän kysyi kädet puuskassa.
"Olen Sack. Asun mökissä kallion päällä vähän kylän ulkopuolella."
"Ahaa, sinä siis olet Sack." tyttö totesi näsäviisaasti.
"Hm", Sack sanoi ja käänsi katseensa. "No, nähdään myöhemmin. Minä menen etsimään töitä."
   Ennen kuin hän ehti sanoa lausetta loppuun, Tomo viiletti jo kaukana, pitkän kadun toisessa päässä.
Ihme tyyppi, Sack totesi mielessään, näytti kieltä Tomon jälkeen ja lähti kulkemaan katua eteenpäin.
Kun hän oli edennyt kadun päähän, hän huomasi Tomon istumassa Raamenkojun katolla olevassa majassa. Tomo heilutteli jalkojaan katon reunalla ja nauroi.
   "Mitä ihmettä sinä teet?" Sack kysyi. "Sielläkö sinä asut? Mitä kojun omistaja sanoo?"
"Hän on isäni", Tomo vakavoitui, nousi seisomaan, heitti Sackille omenan ja viittoi häntä luokseen.
Sack tuhahti kyllästyneesti, laittoi omenan paitansa alle ja hyppäsi roikkumaan kojun reunassa olevaan ränniin. Sitten hän ponnisti itsensä katon reunalle istumaan. "Oliko sinulla jotain asiaakin?", hän kysyi.
"On tietenkin, mutta mikset kiivennyt puuta pitkin?" Tomo osoitti vanhaa puuta jonka oksat roikkuivat kojun yläpuolella.
"Tuo oli nopeampaa", Sack totesi. "Ja se on hyvää liikuntaa."
   "Meillä on hädintuskin varaa pitää tätä kojua, kun ei ole asiakkaita. Joudumme kohta lopettamaan, ja sitten emme saa enää rahaa ruokaan." Tomo huokaisi. Hänen silmänsä kiiluivat.
"Jjjaahas." Sack katsoi Tomoa ja totesi mielessään, että tämän silmien kiilunta oli luultavasti teeskentelyä. Tomo oli niin poikamainen ettei Sack luottanut häneen. "Mitä maksat, jos saan ihmiset käymään teidän kojussa?"
Tomo huokaisi ja sanoi: "Meillä ei ole kauheasti rahaa mutta kai siitä liikenee." Hän huokaisi taas ja kaivoi taskustaan 100 jeniä.
"Eihän tuolla saa edes annosta teidän halvimpia nuudeleita!" Sack protestoi. "Lupaa mieluummin, että minä ja minun siskoni saamme tulla tänne joka päivä syömään!!"
Tomo myöntyi, ja Sack lähti hankkimaan asiakkaita.
   Sack aloitti asiakkaiden hankkimisen kylän majatalosta, sillä siellä oli aina paljon väkeä juttelemassa lähiseudun kuulumisista, ja kauempienkin paikkojen, jos kylässä sattui olemaan vieraana joku kauempaa tullut matkaaja. Hän meni muutamien muiden lasten seuraan. Hän tunsi heidät etäisesti muutamilta ostosreissuilta isosiskonsa kanssa. "Hei, mitäs kylässä on tapahtunut viime aikoina?"Sack kysyi heiltä. Se oli aihe, josta kuka tahansa oli valmis puhumaan milloin tahansa.
"Ai, Sack, sinua ei olekkaan näkynyt pitkään aikaan!" kylän lasten pomo, neljätoistavuotias poika nimeltä Dan, sanoi. "Raamenkojun pitäjän tytär, se Tomo, on ollut erityisen tappelunhaluinen viime aikoina. Minäkin jouduin kerran tappeluun sen kanssa."
"Oho, minä en tiennytkään, että hänellä oli tyttö", Sack huijasi. "Siitä kojusta saa aika hyvää raamenia!"
"Saako? Minä en ole koskaan syönyt siellä", Danin tyttöystävä Ellen kysyi. "Aika harvat varmaan syövät siellä, kun kaikki aina kokoontuvat aina tänne keskustelemaan asioista."
"Totta", Sack totesi. "Aika harmi, kun ottaa huomioon, miten paljon parempaa ruokaa sieltä saa. Olette varmastikin huomanneet, miten vähän erilaista ruokaa täällä on! Olen kurkkuani täynnä tätä iänikuista lihakeittoa", Sack sanoi, eikä hänen tarvinnut edes teeskennellä. Lihakeitto oli majatalon ainoa ruoka, ja koko kylä oli syönyt sitä ainakin viisikymmentä kertaa.
"Nyt kun otit puheeksi, niin tuo on ihan totta", Dan totesi. "Raamenkojusta saa ainakin viittätoista erilaista nuudelikeittoa, mutta melkein kukaan ei syö siellä. Tosi outo juttu."
   Sack oli päässyt tavoitteeseensa. Jos Dan oli jotain mieltä, niin sitä mieltä olivat muutkin kylän lapset, ja jos he sanoisivat vanhemmilleen haluavansa raamenia, niin he luultavasti saisivat sitä. Sack jutteli vielä vähän aikaa muista, melko yhdentekevistä asioista, ja sitten hän teeskenteli olevansa kiireinen ja lähti kertomaan Tomolle onnistumisestaan. Hetken päästä kojulle alkoi virrata ihmisiä. Jono oli todella pitkä. Tomon silmät laajenivat teevadin kokoisiksi kun hän tuijotti väenpaljoutta.
"Vau, sinä onnistuit!!" Tomo huudahti ja läimäytti Sackia selkään. Sack horjahti iskun voimasta, ja oli pudota katolta, mutta sai viime tipassa rännistä kiinni. "Jep", hän totesi hilautuessaan takaisin katolle. "Saanko minä nyt nuudelia?"
"Saat niin paljon että napa paukkuu!!" tyttö vastasi ja läimäytti poikaa oikein olan takaa selkään. Tällä kertaa Sack ei saanut mistään otetta, vaan heitti ilmassa komean voltin ja päätyi maahan selälleen. Hän haukkoi henkeään ja nauroi. "Hei, minä keksin teidän kojullenne uuden mainoslauseen", hän tokaisi. "Syö raamenia, saat ruista ranteeseen!!!"