Kun isäni tuli huoneeseeni, tiesin, että opettaja oli todella puhunut hänelle. Isä ei koskaan tullut minun luokseni, se oli aina ollut totta, kuin ilmaan piirretty sääntö, jota koko maailma noudatti. Ja nyt sitä oli rikottu, ja maailma alkoi hitaasti mutta uskomattomalla, järkälemäisellä varmuudella, muuttua.
 
 
Minä olin ennen rikas. Ihan totta. Enkä koskaan tehnyt mitään töitä. Isäni oli tärkeässä asemassa, joten sain parhaan mahdollisen koulutuksen ja kohtelun, opin kieliä, historiaa, matematiikkaa ja filosofiaa. Minut opetettiin puhumaan uskottavasti ja suunnittelemaan mahtipontisia julistuksia ja saamaan ihmiset puolelleni käyttämällä niitä sanoja, jotka he halusivat kuulla.
 
 
Ookamit olivat järjestö, joka suojeli ihmisiä metsän taikuudelta ja olennoilta, kuten aarnivalkeilta, tontuilta ja maahisilta, joita retkeilijät voisivat muuten kohdata poiketessaan poluilta. Järjestö oli alunperin perustettu Japanissa taistelemaan yookaita, sikäläisiä hirviöitä, vastaan, mutta myöhemmin se oli levinnyt muihinkin maihin, joissa eli paljon taruolentoja. Suomen Ookamit olivat aloittaneet toimintansa  1900-luvun alussa, mutta aiemmin täällä olivat toimineet jo Ruotsin ja Venäjän huomattavasti laajemmat ja pitkäperinteisemmät järjestöt.
 
 
Aamulla Aijuliina ei olisi halunnut herätä. Hänestä tuntui, ettei hän enää kestäisi yhdenkään uuden henkilön tapaamista näin lyhyen ajan sisällä, ja kumminkin viimeinen uusista Ookameista - mikäsenniminytolikaan - Saana? tulisi paikalle, ja luultavasti uudet Ookamit tapaisivat myös sen henkilön, joka piti huolta paikasta... Ja kai he saisivat myös tietää jotain siitä, mitä he tulisivat tekemään jatkossa. Aijuliina ei halunnut ajatella sitä.
 
 
Ulkona satoi.
Aijuliina lojui selällään sängyllä ja kuunteli kuinka sade rummutti kattopeltiä. Kotona tätä ei kuullut, hän asui kuusikerroksisen kerrostalon neljännessä kerroksessa, jonne sateen ropina kuului lähinnä ikkunaan osuvien sadepisaroiden muodossa.
 
 
Aijuliina ei pystynyt keskittymään mangaansa.
   Siitä olikin pitkä aika, kun hänellä oli viimeksi ollut vaikeuksia keskittyä ylipäänsä mihinkään, saati sitten lempisarjansa lukemiseen. Mutta Aijuliina ei voinut mitään sille, että aina kun hän kuuli ääntä, hän hätkähti ja käännähti ympäri nähdäkseen, mistä ääni oli tullut. Hän kokeili kuunnella musiikkia iPodillaan, mutta kuulokkeet korvilla hänestä tuntui painostavalta, aivan kuin joku yrittäisi koko ajan hiipiä hänen taakseen musiikin muodostaman melumuurin avulla.
 
 
Tosissaan, tätä kirjoittaessa mun päässä naksahti jotenkin ja mä sekosin täysin. Siitä piti alunperin tulla masentuneen tyypin valitus siitä, miten epäreilu maailma on, mutta.. No, sanotaan nyt vaikka että eipäs tullutkaan.
 
 
Kun Aijuliina heräsi, hän ei meinannut millään tajuta, missä hän oikein oli.
 
 
    Jos ajatukset ovat lintuja,
Kauniit asiat
Jos ne ovat lintuja ja minä koitan saada ne jäämään sanoihini
Paperille kuten piirtäjien kuvat
Minun sanoissani oleva liima ei pidä.

    Jos ajatukset ovat lintuja,
Jos vapaus on
Parvi, josta ei koskaan vähene vaikka yhden ottaisi, vaikka ottaisi kaikki
Minun sanani ovat teatraalisia eivätkä näe totuutta
Kuulostaen radion ääneenlukijoiden lausumilta,
Saarnalta,
Korostetuilta,
Kaunokirjoitukselta vaikka niiden piti olla asfaltti

    Jos ajatukset ovat lintuja,
Jos totuus on,
Totuus ainakin on
Minun sanani eivät pidä,
Eivät näytä lattialaattoja ja keltaisia muovituoleja,
Koulun käytäviä
Näyttäis nyt ees maantiedontunnin
---Joskus joku sanoi:
        Kato, yks sulka jäi

    Jos ajatukset ovat lintuja.
 
 
Menneisyyden painosta puhutaan kirjoissa,
Siitä,
miten mennyt estää jatkamasta eteenpäin,
on riippana,
liian painavana kantaa.
Kaikilla hahmoilla on menneisyydessään jotain,
jonka ohi ei voi päästä.

Menneisyyden paino,
hetken,
joka on NYT,
katoaa eikä enää palaa
Menneisyyden,
raskaiden muistojen jotka eivät anna minkään muuttua

Pysy sellaisena kuin olet nyt,
Kahlittuna
Koska kahleet antavat ymmärryksen siitä,
miten vähän voimaa sinulla on
Miten vähän voit vaikuttaa
Miten vähän kokea

Nämä yhdeksän vuotta
Yhdeksän vuotta kahleissa joita ei voi murtaa
Nämä vuodet ovat menneet,
Muuttuneet siksi,
jota ei voi muuttaa
Mutta joka ei ole enää.

Nämä yhdeksän vuotta
Yhdeksän vuotta kahleissa joita ei voi murtaa
Nämä vuodet opettivat,
ettei menneitä voi muuttaa
Vaikkeivät ne ole enää,
Ne määräävät sen, millainen sinä olet.

Minä olen unelmani,
Kirjat, joita luin
Ajatukset,
joita muiden mielipiteet eivät päässeet koskemaan.
Minä olen menossa pois,
Pois täältä,
missä mikään ei voi muuttua,
Matkalla unelmiini ja uuteen kaupunkiin,
Jossa minua ei tunneta.

Sinä olet menneisyytesi tulos,
Se, joka istuu yksin
Outo tyyppi,
joka ei saanut tilaisuutta oppia ihmissuhdetaitoja.
Sinä yrität karata
Pois tästä paikasta,
joka on sinun menneisyytesi ja sinä,
Matkalla 'eteenpäin' ja uuteen kaupunkiin,
Jossa et osaa tutustua ihmisiin.

Minä olen se,
Sinä olet se,
joka haluaa kirjailijaksi.
joka sai seiskan ainekirjoituksistaan.
Minä olen se,
Sinä olet se,
joka menee hyvään lukioon ensi vuonna.
Joka tulee maalaiskylän pikkukoulusta.
Minä olen se,
Sinä olet se,
joka pitää ihmisistä vaikkeivät he pidä minusta.
joka ensimmäisellä luokalla suuttuessaan satutti muita.
Minä-
Sinä
Minä...

Minä astun
Menneisyys ei katoa
askelen eteenpäin
Mikään ei muutu
En katso taakseni,
Yrität paeta,
koska tiedän mitä siellä on.
mutta menneisyytesi ei anna,
Minä olen minä.
minä en anna.
Minä olen unelmani, ajatukseni...
Sinä olet itse menneisyytesi paino,
Ja menneisyyteni.
...sen tulos
Mutta vaikka menneisyyteni
...
Olisi millainen,
...
minä olen se, joka on tässä nyt
...
Minä olen tässä.
Nyt.
Huomenna minä olen muualla,
ja yritän muuttua.
Vaikka menneisyyteni on aina osa minua,
Menneisyytesi on aina osa sinua!

               minulla on myös tulevaisuus.
 

Create a free website with Weebly