Tässä mä lupailen päivittää kolmen päivän välein, mutta nyt se onki sitten kaksinkertaistunu, tai vähän ylikin, huh. Pahus, sitä paitsi mulla olis ollu se neljä päivää sitten valmiina, mutta unohin laittaa tänne! Joka tapauksessa. Ookamit 12.

Kesä oli mennyt ihan hyvin.
   Aijuliina oli käynyt oman seurakuntansa rippikoulun Helsingissä, eikä tietenkään ollut saanut kuin muutamia uusia tuttuja, mangafaneja, joista yksi pukeutui lolita-mekkoon konfirmaatiopäivänä. Se oli näyttänyt hassulta alban alla.
Mitään uskoon tulemistakaan hänelle ei sattunut, sillä hän uskoi jo valmiiksikin Jumalaan. Eikä tainnut kukaan muukaan hänen ryhmästään sen enempää kiinnostua uskonnosta.
   Hän oli käynyt myös Animeconissa, muttei juurikaan nauttinut siitä. Siellä oli ollut kamala tungos, eikä hän ollut edes tullut paikalle tarpeeksi ajoissa ehtiäkseen sellaiselle paikalle, mistä olisi oikeasti nähnyt ryhmäcosplaynäytöksen, mutta loppujen lopuksi hän oli saanut ostettua halpaa mangaa ja Ed-pehmolelun, ja oli ihan tyytyväinen siihen että oli tullut.
   Lopun kesää hän oli viettänyt lukien mangaa ja kirjoja, miettien minkä cosplayn tekisi ensi vuoden Desuconiin (hän oli aina miettinyt cosplay-vaihtoehtoja, muttei koskaan ollut saanut toteutettua yhtäkään niistä), Ginin kanssa animelauluja laulellen ja jännittäen seuraavaa ookamivuotta.
   Kun Aijuliina sitten kesän lopuksi taas pakkasi tavaransa ja lähti Lappiin päin, hänelle tuli taas se tavallinen koulunaloituspelko, jonka hän joutui sietämään joka vuosi. Mitä jos hän kaikesta varmistelusta huolimatta oli lähtenyt vääränä päivänä? Mitä jos hänen ei jostain syystä olisikaan pitänyt tulla? Mitä jos hän ei tulisi enää toimeen muiden kanssa? Mitä jos vaikka mitä. Aina kun Aijuliinan täytyi muuttaa vakiintuneita tapojaan, hänestä tuntui kuin jokin olisi menossa pieleen, vaikkei olisikaan ollut.
   Aijuliina tunsi itsensä eksyneeksi kun taksi jätti hänet Ookamien metsäkeskuksen parkkipaikalle. Aurinko paistoi pilvenraosta ja tuuli puhalsi mäntyjen latvoissa. Hänestä tuntui, ettei hän kuulunut tänne ollenkaan 'NEKO'-teepaidassaan ja Pikachu-pehmolelu kainalossa. Skeittarit eivät sopineet metsässä kävelemiseen, ne tulisivat täyteen neulasia. Hänen laukkunsakin olivat epäkäytännöllisiä rullilla kulkevia möykkyjä. Niitä tuskin sai vedettyä metriäkään kuoppaisella asfaltilla.
   Aijuliina raahasi laukkunsa ovelle, ja jäi seisomaan paikalleen. Pitäisikö hänen soittaa ovikelloa? Koputtaa? Vai vain avata ovi ja mennä sisään? Hän tekisi taas kaiken ihan väärin.
   "Aaja!"
Aijuliina vilkaisi taakseen. Rikuhan se siinä. "Moi, Riku."
Riku tuli lähemmäs. "Miten kesä meni?"
"Iha hyvin. Mites sulla?"
"Samanlaista kuin aina. Ennen viime vuotta, siis. Metsästystä. Syömistä. Nukkumista. Metsästystä." Susi virnisti ja tuuppasi oven auki. Aijuliina ei ollut vieläkään saanut selville miten sudet onnistuivat avaamaan ovia. Taikuutta siihen liittyi ilman muuta. Riku meni edeltä Aijuliinan huoneeseen.
   Aijuliinasta tuntui oudolta tulla huoneeseen, jossa oli viettänyt viime talven, mutta joka oli nyt ihan tyhjä lukuun ottamatta tietenkin huonekaluja ja nurkkaan unohtuneita villasukkia. Huoneella ei ollut aavistustakaan, millainen sotku sinne syntyisi, kunhan hän taas vähän levittelisi tavaroitaan. Toistaiseksi matkalaukut saisivat jäädä purkamattomana kaappiin. Aijuliina istui sängylle, ja Riku hyppäsi hänen viereensä. 
"No, täällä sitä taas vaan ollaan." Aijuliina huokaisi. Osa jännityksestä oli vapautunut taivaan tuuliin, kun Riku tuli paikalle.
"Hyvä huomio", susi totesi sarkastisesti.
Riku ei kyllä ollut muuttunut yhtään. "Onks ketään muita vielä täällä?"
"Tapio ja Saana tulivat eilen."
Äkkiä joku koputti ovelle.
"Siinä paha missä mainitaan", Aaja totesi ja meni avaamaan oven. Tapio puski sisään heti kun rako oli tarpeeksi suuri hänen päälleen.
"Moi, Aaja. Sä seisoit oven edessä viis minuuttia ennen kun tulit sisään, mä katoin kellosta."
"Mm. Rupes kato vähän kaduttaan tänne tuleminen ku täällä on tällasta ihanaa porukkaa, nii mietin pitäskö sittenki lähtee takas. Mut Riku sai mut napattua."
"Ai katos. Hyvä tyttö, Riku."
Riku murahti ärtyneesti, muttei sen kummemmin piitannut Aijuliinan ja Tapion pöllöilystä. Joskus Aijuliinasta tuntui, ettei susi ymmärtänyt kuin sarkastista huumoria, joka oli tämän oma laji.
"No, loput porukatki varmaan tulee sitte tänään, huomennahan meillä alkaa tunnit", Tapio vaihtoi aihetta. "Se Ahtihan tulee nyt opettaan meitä, eikö?"
"No voi seki vielä. Ihan kun e olis tarpeeks kaikkee sotkua tässä alussa muutenkin! Sit vielä alkaa jotkut liikkatunnit", Aijuliina murahti.
"Mikä vika? Luulis että oisit ihan innoissas karaten opettelemisesta kun oot tollanen Japanifani."
"Oletatsä tosissas että mä pärjäisin liikantunneilla? Mä luultavasti katkasen luita jo ekalla tunnilla, mun tuurilla."
Tapio naurahti. "Looking forward to it. Mennäänkö Saanan huoneesee?"
"Vaikka."
Saana oli ruskettunut kesällä, ja näytti hyvin nätiltä tummine hiuksineen ja rusehtavine ihoineen. Aijuliina ei koskaan onnistunut ruskettumaan, koska hän ei jaksanut makoilla rannalla, eikä muutenkaan viettänyt paljon aikaa pihalla, ainakaan auringossa, kun tuli muuten niin kuuma, ja auringonpistos huoletti. Hänestä olisi ollut mukavaa olla vähän ruskettuneempi, mutta minkäs teet.
"Moi", Saana sanoi.
"Moi." Aijuliina jäi oven viereen nojaamaan seinää. Tapio istui kirjoituspöydälle.
"Mitä sä teit kesällä", Saana kysyi Aijuliinalta, "Mä kävin Kreikassa. Siellä oli kuumaa."
Päivän mittaan muutkin Ookamioppilaat tulivat paikalle, ja kesämuistoja kerrottiin lähes kyllästymiseen asti. Kiira oli ollut viikon lomalla Pariisissa, Kimi oli tehnyt kesätöitä jäätelökioskissa, ja Tapio oli kuulemma vain 'hengaillut' ja hankkinut siinä sivussa mopokortin.
  Jotenkin Aijuliinasta tuntui, että heidän porukkahenkensä oli parempi nyt kesän jälkeen. Ja jaksoihan sitä muiden kanssa olemista, jaksoi kyllä, vaikka se olikin väsyttävää. Oli se hauskaakin. Ja voisihan se karatekin oikeasti ihan kivaa olla, kunhan vain oppisi unohtamaan pelkonsa.
   Pitää yrittää. Illalla käydessään nukkumaan hän kuuli Rikun kääntyilevän lattialla, missä tämä nukkui. Ja jotenkin hänestä tuntui, että hän oli jo kovaa vauhtia saamassa arjesta kiinni.