Nyt olen päässyt vihdoinkin sisälle One piecen fandomiin eikä loppua sen ihkutukselle näy. Siinä on toimiva, monisyinen juoni, hienoja hahmoja, hyvää huumoria ja Brook. Anteeksi, en ole vieläkään saanut kirjoitettua. Sonanan ja Pinen kolmososa etenee neljä senttiä per kirjoituskerta, eivätkä muutkaan ideat lähte lentoon. Muutenkin olen ollut hieman hyödytön ja haluton viime aikoina - koulussa on rästissä kaksi koetta ja portfolio, monta kirjaa on kesken, luovaan kirjoittamiseen pitäisi ainakin jotain saada aikaiseksi ja mieluiten selloakin soitettua, kun 3/3-tutkinto on suunniteltu tämän kevään hommaksi. Ihmissuhteiden johdosta olen kokenut tunteita joita en olisi ikinä liittänyt itseeni ennen tätä, ja oikein kunnon pikku teinidraamaa. Ja media tunkee rakkautta ulos joka aukosta. Oikeasti. Kaikki musiikki on rakkauslauluja ja kaikissa tarinoissa on romanssia, joten en sanoisi että on ihme jos muutama pieni aromantikko tuntee itsensä epätäydelliseksi sen puuttuessa omasta tunneskaalasta. Yleisesti ottaen olen aika väsynyt, varsinkin nyt kun valvoin viikonlopun Desucon Frostbitessa. Siellä tosin oli mukavaa - ei nukuttanut liikaa, sain käytyä ohjelmissa ja fanitettua One Pieceä, katseltua hienoja cosplay-pukuja ja nukkeja. Ja suutuin tanssipelille, mutta ei siitä sen enempää. Luulenpa, että nyt kun valo lisääntyy eikä vähene, nukun univelat vähemmiksi, yritän luoda jotain, laitan itseni lukemaan Tuntemattoman sotilaan ja Hullun puolustuspuheen (molemmat sovinistista tavaraa) loppuun ja vuodatan vähän sielua näppäimistölle, niin saan taas asioista kiinni. Jos joku jolla on Tumblr lukee, olen siellä Araigum. Kuvia conista: Add Comment Rewrite, rewrite.. 10/06/2010
Rewriten kaheksas ja tässä vaiheessa viimeinen osa on nyt galleriassa. Lukekaa. Se on vähän.. Jännä, mut mä rakastan Katan ja Rikun komyuunikeeshoniä siinä ^3^<3 Mä oon muute menossa Hetalia-larppiin~<3! Sain yheltä tyypiltä lainaan sen Ranska-cossin (se cossaa Itävaltaa) ja siitä tulee.. Kivaa, mua ha ha. Mulla on jo hyvä selitys ilmastonmuutokselle, niin kyvä että se muuttaa maailmanhistorian. Ja mä saan silmänruokaa<3 Oh la la. Niille, jotka ei tiedä, Hetalia on manga, jossa maat esitetään henkilöinä. Suurin osa vähän tai vähän enemmän homon oloisina. -^^- Mutta homous ei ole pahasta! Se on jännää! Me kaikki ollaan ihmisiä dattebayo. Lisäksi.. Joudun surukseni ilmoittamaan että viattoman pikkuotakun päiväni ovat ohi. Mä teen ensimmäisen oman cossini seuraavaan Desuconiin<3 Joten älkää viekö niitä lippuja ennen kun mä ehin ostaan<3 Joo. Eikun viekää vaan. Ostakaa jos aiotte. Mut jättäkää mullekin~ Onegai desu. Anyway, viime aikoina on väsyttäny. Ite asiassa mua on väsyttäny siitä asti kun mä tulin Savonlintsiin. Mut joo. Onneks torstaisin koulu alkaa vasta kymmeneltä :I Lukio is eezyy. Hmm. Jossain vaiheessa pitäis tehdä esitelmä erhusta, kiinalaisesta kakskielisestä viuluntapasesta. Ja vocaloideista, sekä japanin- että musiikinhistoriakuunteluntunnille. Ihana sana muute. No, joka tapauksessa, ittekimasu. Pitäs kai tehdä vaihto-oppilas-hakemus-hommaa. [link] No niin, nyt lisäsin taas uuden osan Ookamien Riiwraittia. Me lauletaan kuorossa Bohemian Rhapsodya ja jotain englanninkielistä joululaulua ja mä oon todennut että kirppareilta löytyy vaikka mitä vaikka miten halvalla. Ja ens viikolla musta tulee vankilasta karannut nuorisorikollinen. ... No ei nyt NIIN oikeesti. Meillä on sellanen joku outo ja pelottava ykköstenkiusaamis-'teeilta' johon pitää pukeutuu jonkin ammatin edustajaksi. Menin kirpparille enkä keksiny mitään ennen kun näin ne raitapöksyt. Myönnetään, mulla ei ole mielikuvitusta. Ja mä änkytän kauheesti puhuessani. Mikä liittyi taas..? Niin, että fiksusti on mennyt kuten ylläolevasta huomaatte. Tätä kirjoittaessani mä kuuntelen laulua, jonka tekijä on syönyt vääriä sieniä. (Ei taas... -.- Voisin mäkin opetella kirjoittamaan asiaa eikä sitä mitä tulee vaan mieleen.) Niin, että. Ei mulla juuri mitään asiaa ollut, viikonloppuna olin yhen päivän kotona ja sunnuntaina mentiin päiväreissulle helsinkiin tutun rippijuhliin.. Ja viime viikolla kun ostin sellasen kirkkaanvihreen Jack&Jones-hupparin nii tänää näin sellasen yhellä pojalla sokoksella. Ei itelläni ikävä kyllä sattunu oleen päällä... Joo, se on vaa nii kivaa pitää miesten vaatteita, varsinkin uusia ja suosittuja... Eli että ei mulla oikeestaan mitään sanottavaa ollu. Onnittelut, tuhlasit juuri muutaman minuutin päivääsi mörrimöykynhölynpölyn lukemiseen. îîîite asiassa mikä toikin sana on? ´-.-;; ...Sovittasko vaikka että Rajamaa oli kesäpaussilla? Niin että nysse lukio alko. Alkukankeudesta selvittyäni mä tutustuin porukkaan Taikkarilla ja nyt on ollu kivaa. Poplaulu oli kiinnostavaa joskin toivon että joskus tulen ymmärtämäänkin mitä se opettaja tarkottaa että pitää sanoo entsel (aka angel) eikä mama... Sellotunnitkin lähti käyntiin pesukarhususille tyypillisellä alkukankeudella, ja kuorossa pitäis ilmeisesti osata lukea nuotteja O.O ...Jos millään voitte uskoa, niin se on laulaessa vaikeampaa kuin selloa soittaessa. Kadonnut lauluntekointonikin on jostain palaillut kolmisen vuoden jälkeen, ja sävelmiä, hyviä ja huonoja (lähinnä jälkimmäisiä), syntyy kuin kuivattuja valkokärpässieniä esipesuvesivadissa. Kuivattuja valkokärpässieniä syntyy esipesuvadissa, kuten partiosuurleiri Kilkkeen haikkivartiomme Hups, väärä sieni voi todistaa. Ei siellä haikilla tosin satanut, vaan sitten pari päivää myöhemmin, ja silloin satokin kunnolla ja sain kokeilla lätäkössä nukkumista. Ei itse asiassa ollenkaan yhtä paha asia kuin riippumatossa nukkuminen, riippumatossa tulee KYLMÄ, nimimerkillä kokemusta on. Nyt kone temppuilee ihanasti, tää kaikki teksti alleviivautuu. Joka tapauksessa. Viime aikoina oon löytänyt yhä vaan lisää ihanaisia Vocaloid-biisejä, joita nyt listaan tähän lopuksi. Mikä ei liity taas mihinkään, mutta mitäs siitä. Kirjoitan myöhemmin sitten enemmän vocaloid-innostuksestani. Jos et kaikkia jaksa, niin Triple Baka ja Shuumatsu ga yattekuru, niistä saa suht monipuolisen kuvan kai. Ja Dancing Samurai, ehdottomasti, koska eihän Gakupoa saa unohtaa. (Sanoo se joka tsekkasi Gakupon kunnolla viime viikonloppuna.) Dancing samurai Go google it -Olemassa on parempi video, mut tässä käännös on korrektimpi, t. Kielifriikki *hello, planet Hot Cocoa ~A restless night's song~ The Riddle Solver Who Can't Solve Riddles Shuumatsu ga yattekuru LeftBehind City Triple Baka Melancholic Desucon!!! 06/13/2010
Desucon oli! Ja meni. Ja oli kiva ja hauska ja vähän myöhässä koko ajan. Ohjelmat siis. Kaupoissa oli ihanaaaaaaaaaaaaaaaaa tavaraa ja kahvilan työntekijät oli söpöjä. Hetalia-figuureja riitti. Totoroa en saanu ostettua kun ne oli nii himputin kalliita kaikki. Mutta mukava con se oli. FFFightissa tosin voitti ilmeisesti viime vuonnakin voittanut tyyppi, eikä ne ees saanu sitä ammuttua vaan ne yhet pelasti sen ----> ne jäi kiinni ----> sad end.
AMV-kisassa muotitietoisin Naruto voitti ^^<3 Kuvia alempana. Iso-P:n poika on leväaivoinen marsu. 06/01/2010
Jos et ymmärrä otsikkoa, sinun ei kuulukaan ymmärtää sitä. Mutta lue ihmeessä Salamavaras, nii johan alkaa valjeta. Se on hyvä kirja, mä tykkään muutamista hienoista ideoista ja oivalluksista, kuten 'levä'aivo Percystä ja muuta sellasta. Aika perusfantasiaa se oikeestaan on, mut jo se fakta et siinä on matkaajien ja varkaiden jumala Hermes (jonka mukaan Kino-matkaajan mopo on selvästikin saanut nimensä) tekee siitä lukemisen arvoisen. Tai no, miten sen nyt ottaa. Mut oli se Hermes tosi kiva siinä, samoin sen pikku lemmikit~ Katsoi sitä miten vaan, sen elokuvan juliste näyttää Harry Potter -parodialta. Anyway, ajattelin kirjoitella päiväkirjaa nyt ku en oo paljoa viime aikoina täällä päivitellyt. Meidän koulu meni tänää Jyväskylään tuhlaamaan kevätmessurahat. Mitään muuta selitystä sinne menolle ei voi olla. Ei siellä ollu edes kun ruokailu, kiertoajelu selostuksella ja shoppailuaikaa kaks tuntia. Alunperin en oikeen tykännyt ideasta, kun ensin piti järjestää kevätmessut joit kukaan ei oikeesti halunnu järjestää ja sit lähtee niillä rahoilla matkalle, jolle kukaa ei halunnut lähteä. No, loppu hyvin, kaikki hyvin; mä sain ostettua kaks söpöö T-paitaa, joista toisessa on ninjoja ja toisessa alien-pandoja, pari kahden euron enkkulaista mangaa, ihanat tennarikorvikset ja kuppinuudeleita. En tosin vieläkään oo sitä mieltä, et matka olis ollu hyvä idea, koska se ei ollu. Ei kaikki saa rahaa shoppailuun tosta vaan, nii mitäs sitte teet kaks tuntia. No et mitää. [Pahus muute, uutiset meni just.] Ens viikolla on Desucon <3 Yaaay desu! Tushkin maltan odotthaa. HETALIATAVARAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAaaaaaaaa Joo, näin sitä on ysi mennyt. Viimenen vuos peruskoulussa. Syksyllä sit toivottavasti taidelukioon. Jos ei, nii sitte tavalliseen lukioon ><;; *jännää* Eirakasjumalaannamunpäästätaikkariin! Käykääs muute ihmiset sellasella mukavaisella sivulla kun pupe.ameba.jp, siellä on hianoo. Mulla on siellä ukkeli nimeltään Raccoon. Kivahko paikka, ei juuri limiteisshöneitä niille jotka ei haluu tunkee oikeeta rahaa sinne, ja tyylikkäät 'nuket'. Anyway, that's what I've been doing lately. Thanks for reading~ Danke tte nani? 04/08/2010
Kirjoituksissa on nyt kaks juttua, Lasin sävy ja Elämä on. Lukekaa lukekaa, vaikkei ne maailman parhaita ookkaan sävyltään. Ja kattokaa ihmeessä anime nimeltä Sora no wo to, se on aivan mahtava. Nyan 03/24/2010
Moi. Galleriassa on uus runo ja Minä-osiossa on pieniä lisäyksiä. Mä meen taidelukioon ens vuonna jos pääsen. Tulevaisuudentoiveisiin tullut myös Kiva japanikauppa nimeltä Moimoi tai Itäsen Suomen Manga ja Anime tai jotain sen suuntasta. Osmankäämiliini 2 01/17/2010
Osmankäämin tarinasta on nyt kakkososa Kirjoituksissa. Oon ollu harvinaisen aktiivinen viime aikoina, soitin soittoläksytki pari kertaa läpi ja teen japanintunnille esitelmää joka mulla olis pitäny olla jo edellisen kurssin lopussa mutta se versio oli fail. Sitte oon lukenu Isä Camillo-jutskia, suosittelen lämpimästi, ne on kivoja kirjoja. Niin ja mä lisäsin Kirjoituksiin Read More- jutskat. Anyway, lukekaaa! Mä oon siitä ylpee! Hohhoijakkaa. Ja joulukalenteri. 12/02/2009
Viime aikoina on ollu aika kiireistä. Äiti ja isä halus välttämättä äänittää joululevyn jota voi lähettää sukulaisille, kokeita on ollu harva se päivä useita päivässä, ja sit pitäs ehtiä vielä lukea kirjoja ja mangaa ja nukkua. On se elo rankkaa. Japaninkurssi on onnellisesti lähes takana, kokeet meni ihan hyvin (en olis odottanu niin helppoja kokeita Eki-senseiltä..) ja jäljellä on vaan saada tietää miten ne meni, ja, olettaen että läpäisin, ilmoittautua kakkoskurssille. On se kivaa kun kerrankin kokeet menee hyvin^^! Mutta en kyllä ihan kaikkia sanoja tiennyt.. -.-'' Uudelleenluennassa on nyt Musteloitsu, kun luin sen (tapani mukaan) vähän turhan nopeasti enkä näin ollen muista tapahtumia kovin tarkkaan, vaikka suoritus onkin täydellisen ''mitä, kuoliks Dobby?!'' [vikan Harry Potterin spoileri] -fiaskon yläpuolella. Ja joulukalenterin luukut alkaa nyt aukeilla! Ai joo, munkin varmaan pitäis taas aloittaa joulukalenteri. No, suhasen nyt jotain tän tekstin loppuun, ja koitan sitten muistaa vähintään joka kolmas päivä laittaa jotain. Niin, ja kiitti vaan sille tyypille, joka postas kymmenen vieraskirjaviestiä tänään. Tollasta innokkuutta tulis tosissaan munkin arvostaa, mutta ikävä kyllä videot alastomista miehistä ei pahemmin kiinnosta. Yritä uudestaan paremmalla onnella, paremmilla viesteillä ja toisella IP-osoitteella. Sä, joka postasit STFU, et joutunu mustalle listalle, olettaen että tarkoitit sillä tota roskapostaajaa. Joulukalenterin luukku 2. Ykköstä ette nyt saanu, sitäpaitsi mä en ollu eilen netillisessä paikassa muutenkaan. Kolmas Meidän kylän ala-asteella oli kerran kolme kaveria. Kaksi bestistä, kolmas jäi joskus joukosta. Silti onnellinen, kunhan vaan on kavereita. Yläasteelle mentyään toinen bestiksistä löysi uusia tuttavia Vähän aikaa jaksoi olla molempien kaverina. Sitten lähti, omahan oli valinta. Ei jäädä kantamaan kaunoja, en minä ainakaan halua. Kolmas löysi uusia kavereita, vanhoja tuttuja rinnakkaisluokalta. Kaksi bestistä, kolmas jää joskus joukosta. Mikäs siinä, kun on kumminkin kavereita. Kurjempaahan olis yksin olla. | Päiväkirja!☆
Tänne tulevat myös päivitykset. Musiikkia★ArchivesJanuary 2012 CategoriesAll |