Aamulla Aijuliina ei olisi halunnut herätä. Hänestä tuntui, ettei hän enää kestäisi yhdenkään uuden henkilön tapaamista näin lyhyen ajan sisällä, ja kumminkin viimeinen uusista Ookameista - mikäsenniminytolikaan - Saana? tulisi paikalle, ja luultavasti uudet Ookamit tapaisivat myös sen henkilön, joka piti huolta paikasta... Ja kai he saisivat myös tietää jotain siitä, mitä he tulisivat tekemään jatkossa. Aijuliina ei halunnut ajatella sitä.

   Kun hän oli maannut puolisen tuntia paikoillaan, hänen oli pakko nousta ylös ja lähteä katsomaan saisiko keittiöstä otettua aamupalaa kenenkään huomaamatta. Hän hiipi ovelle niin hiljaa kuin pystyi, kurkisti sisään - ja perääntyi hiljaa takaisin huoneeseensa. Keittiössä oli ollut joku, eikä se varmasti ollut ollut kukaan hänen ikäisensä. Kai se sitten oli joku Ookamien - työntekijä tai mitä ne nyt tällasessa järjestössä onkaan - Aijuliina totesi, muttei loppujen lopuksi saanut mentyä takaisin keittiöön, vaan söi suklaapatukan, jonka oli ottanut mukaan kotoa. Sitten hänellä ei ollut taaskaan mitään tekemistä, joten hän istui sängylleen, otti tietokoneensa esille ja kokeili, toimisiko netti. Se toimi, joten hän katsoi sähköpostinsa. Pari kommenttia YouTube-videoihin, ei sen kummempaa. Hän vastasi kommentteihin parhaansa mukaan, mutta sitten ei ollut taaskaan mitään.
   Aijuliina oli istunut paikallaan varmaan kymmenen minuuttia miettien, mitä tehdä, kun joku koputti taas oveen. Se tuntui hermostuttavalta, sillä kotona kukaan ei koskaan koputtanut, ja kaiken lisäksi tällä kertaa oven takana ei ilmeisesti ollut Kiira, sillä koputtaja ei rynnännyt suoraan sisään.
Aijuliina ei saanut sanottua 'sisään', joten hän meni avaamaan oven. Sen takana oli Tapio. "Öhm, tota, moi." Aijuliina kysyi. Se kuulosti tyhmältä, mutta mitään järkevämmän kuuloista hän ei saanut muodostettua.
"Moi, tota, mä ajattelin että jos säkin tulisit tonne mun huoneeseen, Kiira ja Kimi on siellä kans", Tapio sanoi.
Aijuliina hermostui ja koitti saada mietittyä miljoona asiaa sekunnin tuhannesosassa. "Okei", hän sai viimein kakistettua. Olisi kumminkin ollut aika epäkohteliasta kieltäytyä, kun oli aika selvää, ettei hänellä enää mitään järjestelemistä voinut olla - vaikka olisi sitä itse asiassa ollutkin; hän ei ollut vieläkään edes harkinnut laukkunsa purkamista, se tuntui jotenkin väärältä näin heti uudessa, vieraassa paikassa. Vaikka hän saattaisi viettää siellä monta vuotta. Mahdoton ajatus. Hän seurasi Tapiota tämän huoneeseen.
"Huomenta. Sä olitkin oikeesti herännyt jo, mä luulin että sä nukuit vielä kun ei kuulunu mitään", Kiira sanoi. 
"Mm." Aijuliina asettui nojaamaan seinään oven viereiseen nurkkaan, niin etteivät ainakaan kaikki voisi tuijottaa häntä kovin helposti. Kiira istui tuolissa samalla seinällä, mihin Aijuliina nojasi, ja Tapio rojahti Kimin viereen sängylleen. Hiljaisuutta ei päässyt syntymään, ei, kun Kiira oli porukassa mukana.
"Mitä te tiiätte Ookameista? Kimi?" hän sanoi pirteän määräävästi.
"Jotain susiin liittyvää. Luonnonsuojelua?" Kimi totesi. "Aika paljonhan niitä kaikkia juoruja liikkuu."
"Mä oon kuullut että Ookamit metsästää lintuja jousipyssyillä", Tapio sanoi. Olis aika hienoo kokeilla, vai?"
Sitten kaikki kääntyivät katsomaan Aijuliinaa. "Äh, no en mä paljon muuta oo kuullu kun noi mitä tekin. Ookami tarkottaa sutta japaniks."
"Oikeestikko? En mä ainakaa tienny", Kimi sanoi.
"Um."
"Mä oon kuullu että Ookamit saa metsästää kaikkia eläimiä ympäri vuoden, mutta ei sen kummempaa", Kiira lopetti ringin. "Aika vähän tiedetään. Jos multa kysytään, niin ainakin aika maaginen järjestö tää on kun tästä ei saa mistään mitään tietoa". Kiira naurahti, ja Aijuliina virnisti vähän. Hän alkoi juuri harkita, pitäisiköhän hänen kertoa muutamia aivan hölmöjä juoruja, joita hänen koulussaan oli liikkunut, kun äkkiä joku avasi oven, ja hän unohti mitä oli aikonut sanoa.
   "No onhan täällä joku, mä luulin jo että te olette häipyneet!"
Aijuliina kääntyi katsomaan. Ovella seisoi ehkä noin 20-vuotias, tummatukkainen nainen. Hänet Aijuliina oli nähnyt aamulla keittiössä.
"Minne me oltais menty? Ei täällä oo kun metsää!" Kiira sanoi ja virnisti. Hän oli varmaan tavannut naisen aiemminkin, silloin kai, kun oli tullut tänne. Nainen katsoi heitä kaikkia vuorotellen - Aijuliina painoi katseensa maahan - ja sanoi sitten: "No, moi vaan, tekin ketä en ole tavannut vielä. Mä olen Kata Puro." Tapio ja Kimi mutisivat jotain moin tapaista hekin, ja Kata jatkoi: "Tänne piti tulla vielä viideskin, Saana, mutta hän ei ihan vielä pääsekkään tulemaan, hänellä on vielä jotain järjestettävää kotonaan, joten te saatte nyt luvan aloittaa toiminnan nyt neljästään."
Toiminnan? Outo sana, Aijuliina mietti. Muutkin näyttivät hieman hermostuneilta, varsinkin Tapio (mutta se, että hän erottui, johtui luultavasti siitä, että muut osasivat peittää tunteensa paremmin).
"Elikkäs, pukeutukaa nyt ulkoiluvaatteisiin, niin lähdetään metsään katsomaan susia. Tulkaa pihalle kun olette valmiita." Kata oli poissa ennen kuin kukaan ehti kysyä mitään. He seisoivat siinä hetken paikallaan, ja sitten Kiira kurtisti kulmiaan ja sanoi: "Pitää varmaan sitten laittautua valmiiks" ja hätisti muut ulos huoneesta. Pojat näyttivät hermostuneilta, ja Aijuliina tunsi itsensä vielä hermostuneemmaksi.
Susia.
Ei voi olla totta.
Juorut eivät olleetkaan olleet täyttä puppua.
   Niin Aijuliinakin sitten puki päälleen syystakkinsa, veti lenkkarit jalkaan ja lähti pihalle. Joka askeleella hänen mahassaan tuntui kummallisemmalta ja hänestä tuntui, että jos tällaista jännitystä kestäisi liian pitkään, hän alkaisi vapista. 
   Tapio ja Kimi olivat jo Katan kanssa pihalla, mikä oli hyvä, sillä Aijuliina ei olisi halunnut olla kahdestaan tämän kanssa. Kata oli jotenkin pelottava. Kului pari minuuttia, ja sitten Kiirakin suvaitsi saapua paikalle.
"No niin, tulkaas sitten", Kata sanoi, ja lähti sen enempää selittämättä kävelemään metsänreunaa kohti. He epäröivät hetken, sitten Tapio kohautti olkapäitään ja lähti marssimaan Katan perään, kädet taskussa. Aijuliina lähti seuraamaan heitä, sitten Kimi ja Kiira.
   Metsässä käveleminen oli todella inhottavaa. Puunoksat olivat märkiä eilisen sateen jäljiltä ja kastelivat Aijuliinan vaatteet ja naaman ja neulaset pistelivät. Kun hän lähti kiertämään Katan reitiltä hieman kuivemmalle tielle, hän sai hämähäkinseitin naamalleen. Jo noin kymmenen minuutin kävelyn jälkeen Aijuliinan kengät tuntuivat olevan täynnä havunneulasia, ja hänestä tuntui että hänen hupussaan oli oksa. Muut eivät vaikuttaneet olevan millänsäkään.
Jos päästään vielä joskus takasinkin niin mä valitan kaikille mun nettikavereille miten karseeta metässä kävely on, hän päätti.
   Aijuliinan suureksi harmiksi he kävlivät lähes tunnin. Kun he viimein pysähtyivät, Aijuliina nojautui uupuneena koivua vasten ja yritti irroittaa kuivan oksan tukastaan. He olivat saapuneet aukean laidalle. Keskellä aukeaa oli kallionseinämä, ja Aijuliinasta tuntui, että sen takana oli jotain, mutta mitään ei ollut näkyvissä.
"Oottakaa tässä", Kata käski ja lähti kävelemään kallioseinämän luo. Hän meni sen ohi ja katosi näkyvistä.
Kiira, Tapio ja Kimi vaihtoivat hämmentyneitä katseita. Aijuliina väisti Tapion vilkaisua katsomalla sinne päin, minne Kata oli häipynyt.
   Hän henkäisi niin kovasti, että alkoi yskiä.
   Kata oli tulossa takaisin - ja hänen perässään oli lauma susia.
Muutkin huomasivat nyt Katan ja sudet, ja heidän kasvoiltaan kuvastui lievä pakokauhu. Kiira tarrasi Kimin käsivarteen, mutta poika irvisti kivusta ja pyysi tätä päästämään irti. Tapio siirtyi vähän lähemmäs maassa makaavaa oksaa ja Aijuliina hivuttautui lähemmäs muita.
Kata virnisti nähdessään heidän varotoimensa. Häntä ei näyttänyt haittaavan lainkaan hänen perässään tuleva susilauma, eikä hän piitännut lainkaan Aijuliinan ja muiden pelosta, vaan tuli suoraan heidän luokseen.
"No niin, tässä on meidän sudet", Kata sanoi ja hymyili muiden järkytykselle. "Pieni esitelmä susista. Sudet ovat älykkäitä otuksia, ainakin yhtä älykkäitä kuin ihmiset. Me Ookamit olemme tehneet yhteistyötä susien kanssa jo satoja vuosia. Työskentelemme susien kanssa pareina, yksi ihminen ja yksi susi. Parit valitaan sen perusteella, keiden taikavoimat - taikuutta on olemassa, by the way - sopivat parhaiten yhteen.
...Eli siis." Kata piti pienen tauon ja vilkuili Aijuliinaa ja muita ja susia. Sitten hän jatkoi:
"Okei, eli siis Taro ja Kiira, Nicko ja Kimi, Aki ja Tapio, ja Riku ja Aijuliina. Loput voitte mennä takaisin." hän viittasi susia poistumaan. "Yksi uusi ookami tulee vielä jossain vaiheessa, tuon sen sitten tänne."
Sudet lähtivät kävelemään takaisin kalliolle päin. Aijuliina ei kumminkaan ehtinyt katsoa niiden perään pitkään, sillä äkkiä yksi susista käänsi katseensa Aijuliinaan. Aijuliina, jonka aivot tuntuivat jo olevan ylikuumentumassa, säpsähti ja astui askeleen taaksepäin, kompastui juureen ja kaatui maahan istualleen niin että tuntui. "Voi vitsin paska!"
Se susi, joka oli vilkaissut Aijuliinaa, tuli hänen luokseen ja tuijotti häntä oudon arvioivan näköisenä. Sitten se kääntyi Kataan päin. "Onko minun pakko olla tämän pari, Kata? Ei nimittäin miltään maailman fiksuimmalta vaikuta", se, ilmeisesti sitten nimeltään Riku -vaikkakin ilmeisesti naaras-, sanoi.
   Aijuliina oli yrittänyt kömpiä pystyyn kuusenoksasta kiinni pitäen, mutta hänen otteensa lipsahti, ja hän kaatui uudestaan. Kiira nappasi uudestaan Kimin kädestä kiinni, eikä pöllämystyneen näköinen poika näyttänyt älyävän ravistaa tätä irti. Tapio ojensi kätensä Aijuliinalle ja auttoi tämän pystyyn katsoen häneen hermostuneesti. Mä en tajua, entä sä? Aijuliina väisti hänen silmiään nolona ja ymmällään. Ei taikuutta voinut olla olemassa. Eivät sudet pystyneet puhumaan. Eikä kenenkään olisi sitä paitsi kuulunut kiinnittää häneen huomiota. Kaikki oli ihan typerää, kaikki oli ihan väärin. Miten kukaan kehtasi tulla väittämään hänelle, että taikuutta oli olemassa kolme vuotta sen jälkeen kun hän oli lakannut toivomasta että Tylypahka olisi todellinen? Kuinka ihmeessä Tapio viitsi leikkiä hienoa herrasmiestä, ei sellainen ollut normaalia!?
Miten himputissa susi oli puhunut?!?
Tuollaisen trikin voisi järjestää mikrofonilla. Mutta miksi pahuksessa kukaan rupeaisi sellaista tekemään? Missään ei ollut mitään järkeä. Ei sitten mitään. Aijuliinasta tuntui kamalalta, hyvä kun ei ruvennut itkettämään.
"Um tota joo, te taidatte olla aika puulla päähän lyötyjä", Kata totesi. "Ajattelin nyt vaan kokeilla tän tyylistä shokkihoito-kertomismenetelmää. Istukaa siihen maahan, niin mä selitän vähän paremmin asioita. Aijuliina vilkaisi tapiota sivusilmällä, ja kohtasi vahingossa tämän vieläkin hermostuneen katseen. Hän käänsi nopeasti kasvonsa poispäin ja istui maahan, ettei kukaan huomaisi hänen punastustaan ja ymmärtäisi väärin. Asia vain oli niin, että Aijuliina - jostain syystä - nolostui aina, kun joku katsoi häntä silmiin. Ei sille mahtanut mitään että oli mikä oli, ja Aijuliina oli ujo. Lyhytpäreinen, laiska, avoin ja hyväksyvä kylläkin, mutta auttamattoman ujo.
   Ja Kata alkoi kertoa.