Joo, tää on vähän tällanen, että mä vaan aloin kirjoittaa. Sen oli tarkotus olla yksosainen, mutta jos ei oo juonta valmiina kun alkaa kirjottaa, niin aika paha saada juttua lopetettua.
   Inspiraatio tähän tuli siitä kun luin the Marvelous Land of Ozia ja se noitahyypiö uhkas muuttaa Tipin patsaaks. Tai tarkemmin sanottuna vähän ennen kun kävi ilmi että se aiko muuttaa sen patsaaks. Patsaat on niin tylsiä, ei sellaseks muuttumisessa oo mitään jännää. Joten mä ajattelin että muuttaisin jonkun jokskin kiinnostavaksi.
   Uus ongelma ilmeni siinä vaiheessa kun Osmankäämin piti muuttua. Mä en nimittäin tienny miks mä olin ajatellu muuttaa sen. Joten mä käytin vanhaa ja hyväks todettua suurta rakkauttani muutosmallimaailmassa. Hurray.
   By the way, mä oon aina halunnu kirjoittaa tarinan johon liittyy Osmankäämi. Osmankäämit on hienoja, ja se sanakin on hieno. Mä haluun oman osmankäämin! Tai miks tyytyä yhteen! Mä haluun pellollisen niitä! Osmankäämi osmankäämin vieressä ja sen vieressä osmankäämi!! Osmankäämiiiiiiii!! *OsmankäämifangirlAWWWW*
   [KAIKESTA TUOSTA HUOLIMATTA TÄMÄ ON MINUN MIELESTÄNI IHAN ONNISTUNUT TEKELE! OLKAA KILTTEJÄ JA LUKEKAA!]

Osmankäämi ei ollut koskaan ollut kovin onnekas.
   Koko elämänsä ajan hän oli raatanut kovassa työssä; ensin Herra Kalastajan kanssa verkkoja nostaen ja laskien, sitten Lordi Ackermannin kaurapelloilla kyntäen, kylväen ja satoa korjaten, ja viimeksi Hänen Ihanuutensa Kuningas Woodin metsissä puunhakkaajana.
   Kaikissa työpaikoissa hänelle oli sattunut onnettomuuksia. Kun hän oli pudonnut mereen ja meinannut hukkua, tullut käärmeen puremaksi pellolla ja jäänyt kaatuvan puun alle metsässä, hänelle alkoi riittää. Sitten kun Hänen Ihanuutensa Kuningas Wood vielä kieltäytyi maksamasta hänelle palkkaa siltä ajalta jolloin hän odotti katkenneen koipensa parantuvan, hän ei kestänyt enää. Osmankäämi päätti paeta.
   Pakeneminen ei kumminkaan osoittautunut kovin helpoksi. Vaikka poika pääsikin lähtemään ongelmitta, hänellä ei ollut rahaa eikä ruokaa, ja niin hän eräänä päivänä lyyhistyi nääntyneenä keskelle Kumman kylän keskuskatua.
   Tavallaan Osmankäämillä kävi tuuri; kylän noita, nuori, kaunis nainen nimeltään Anna, huomasi ohi kulkiessaan kuoleman kielissä olevan pojan vahvat, lihaksikkaat kädet, ja mietti, että tästä voisi olla apua käytännön toimissa, kuten puiden pilkkomisessa, siihen kun hän ei ollut vielä keksinyt taikaa. Joten hän vei pojan mökkiinsä ja hoiti tämän takaisin kuntoon.
Näin ollen Osmankäämin ei tarvinnutkaan kuolla; mutta nyt hän oli paljon pahemmassa jamassa kuin ennen pakoaan, sillä Anna oli hyvin ilkeä noita, ja laittoi nuorukaisen työskentelemään armottomasti aamusta iltaan, niin että tämä ehti tuskin syödä välissä. Milloin piti kantaa vettä taikakeitoksiin, milloin taas pilkkoa puita, milloin rakentaa muutama lisähuone noidan mökkeröön - tekemistä riitti aina, ja jos ei riittänyt, niin Anna keksi lisää.
  Tätä minä en aio kestää enää päivääkään, tuumasi Osmankäämi noin viikon työskentelyn jälkeen. Ensi yönä, kun noita nukkuu, minä pakenen.
   Mutta Anna oli viekas ikäisekseen, ja osasi odottaa Osmankäämin pakoyrityksiä. Jo sinä päivänä kun noita oli löytänyt pojan, hän oli langettanut mökkinsä oveen kirouksen, niin että se herättäisi hänet heti, jos joku koittaisi päästä ulos tai sisään ilman lupaa. Osmankäämin ensimmäinen pakoyritys kariutui siihen, ja seuraavan viikon ajan Anna teetti hänellä niin paljon työtä, että poika nukahti siihen paikkaan aina kun sai tauon.
   Mutta Osmankäämi ei suinkaan antanut periksi. Seuraavan kerran kun Anna lähetti hänet metsään hakkaamaan halkoja, hän marssi suoraan hakkuupölkyn ohi eikä lakannut kävelemästä ennen kuin pääsi seuraavaan kaupunkiin. Siellä hän tarjoutui työskentelemään pubissa ruokaa ja yösijaa vastaan, ja sai syötyä enemmän ja parempaa ruokaa kuin oli saanut missään aiemmassa työpaikassaan.
   Kun noita Anna huomasi orjansa paenneen, hän suuttui niin että lähetti kirouksen pojan perään - niin pahan kirouksen, että käytti vahingossa kaikki taikavoimansa loppuun, ja elää kai yhä tänäkin päivänä halonhakkuulla.
   Vaikka se, että noita menetti voimansa, oli sinäänsä hyvä asia ja suuri helpotus Kumman kylän asukkaille, Osmankäämi ei ollut lainkaan mielissään kun huomasi tulleensa kirotuksi - Annan kirous oli näet muuttanut hänet pieneksi lapseksi.
Nyt olen pulassa. Kukaan ei ota näin pientä lasta töihin. Millä minä pystyn elättämään itseni tästä lähtien? Osmankäämi ei pystynyt keksimään vastausta ongelmaansa. Hän vaelteli kaupungin kaduilla masentuneena vailla päämäärää, ja huomasi pian joutuneensa pois kauppatorin läheltä pienille kujille, joiden varrella asui köyhiä perheitä, jotka joutuivat työskentelemään rankasti ansaitakseen elantonsa, aivan kuin Osmankäämikin.
   Osmankäämi ei muistanut, että hänellä olisi koskaan ollut perhettä. Aivan pienestä asti hän oli työskennellyt Herra Kalastajan avustajana. Kai hänen vanhempansa olivat kuolleet tai sitten muuten vain hylänneet hänet kun eivät pystyneet lasta elättämään. Ei Osmankäämi ollut katkera siitä, olihan hän aina jotenkin silti selvinnyt, mutta hän tunsi itsensä hyvin pieneksi näiden perheiden lämpimien kotien luona. Hän etsi tiensä pois köyhien perheiden kujilta, ja löysi itsensä äkkiä taas keskeltä torin vilinää.
   Alkoi olla jo iltapäivä, ja Osmankäämin tuli nälkä. Hän koitti pihistää makkaranpalan lihakauppiaan kojusta, mutta jäi kiinni ja sai lihakauppiaalta sellaisen hakkauksen kaupan päälle, että hänen vasen kätensä oli kipeä monta viikkoa sen jälkeen.
   "Hei, pikkupoika. Sinä siellä. Heeei!" Osmankäämi älysi että kailottaja puhui hänelle vasta kun tunsi käden olallaan.
Puhuja oli mies, jolla oli tumma tukka, samanvärinen lyhyehkö parta ja harmahtavansiniset silmät. Vaatteista päätellen hän oli jonkinlainen maankiertäjä; hänellä oli suuri reppu olallaan ja päällään käytännölliset, kuluneet vaattet.
"Kuules, pikkumies, sinun ei kannattaisi kulkea yksin torilla. Viime aikoina täällä päin on liikkunut paljon noitia, ja he etsivät juuri sinunlaisiasi pieniä lapsia napatakseen heidät mukaansa ja kasvattaakseen heistä orjiaan. Missä äitisi on? Mene pian takaisin kotiin."
Mies oli selvästi kajahtanut, Osmankäämi totesi mielessään. Ei ollut mitään järkeä varoitella satunnaisia ohikulkijoita noidista.
"Valitan, mutta varoituksesi tuli hieman myöhään", hän sanoi ääneen. "Minut on jo kirottu."
Matkaaja ei vaikuttanut pitävän vastauksesta. "Kuules nyt, poika, eikö sinulle ole kukaan opettanut tapoja? Vakavista asioista ei saa laskea leikkiä."
"Eikö sinulle kukaan ole opettanut, ettei kannata luulla kaikkea odottamatonta leikiksi?" Osmankäämi murahti ja koitti pujahtaa kojujen väliin pois hullun matkaajan luota, mutta mies otti häntä tiukasti käsivarresta kiinni, eikä siinä pyristely auttanut; tämän ote oli luja, ja Osmankäämi oli pieni ja heikko.
"Mitä haluat?" hän murahti ja katsoi miestä vihamielisesti.
"En juuri mitään, ajattelin vain tehdä päivän hyvän työn ja viedä sinut kotiisi." Matkaaja hymyili aurinkoisesti. Osmankäämi irvisti. Hän ei ollut koskaan ennen tavannut ketään näin typerää.
"Ikävää pilata hieno suunnitelmasi, mutta minulla ei ole kotia eikä vanhempia", hän tokaisi.
"Ihanko totta?"
"Totta."
"Mutta näytät kyllä ihan hyvin toimeen tulevalta", matkaaja ihmetteli.
"Ja tulinkin toimeen hyvin, ennen kuin minut kirottiin eilisyönä."
Matkaaja tuijotti Osmankäämiä arvioiden.
"Hyvä on", hän sitten sanoi. "Teenkin sitten hyvän työni niin, että tarjoan sinulle ruokaa. Mutta vastineeksi saat kertoa tarinasi, käykö?"
Osmankäämi mietti hetken, mutta joutui antamaan periksi kurnivalle vatsalleen.
"Hyvä on."

   "...Eli olet siis todellisuudessa kuusitoistavuotias?"
   Matkaaja oli vienyt Osmankäämin kanssaan jonkin matkaa ulos kaupungista, sytyttänyt nuotion ja keittänyt soppaa repussaan kantamistaan vihanneksista. Sillä aikaa Osmankäämi oli kertonut hänelle tarinansa, ja mies oli kuunnellut vakavana nyökkäillen.
"Pitäisiköhän tuota uskoa", hän sanoi mietteissään ojentaessaan Osmankäämille lautasellisen keittoa. Hän itse söi suoraan padasta.
"Usko pois. Totta se on", Osmankäämi sanoi ja alkoi syödä. Keitto ei ollut kovin hyvää, ja se oli vähän pohjaanpalaneen makuistakin, mutta hänellä oli niin kova nälkä ettei hän piitannut moisista pikkuseikoista.
   Matkaaja söi hetken hiljaa ja mietteliään näköisenä. Sitten hän sanoi: "No, oli tarinasi totta tai ei, apua sinä tarvitset joka tapauksessa, sillä sinun kokoistasi ei kukaan ota töihin. Joten miten on, lähtisitkö mukaani? Minä kuljen ympäri maata tehden kaikenlaisia hanttihommia. Ei siitä paljoa rahaa saa, mutta kyllä sillä toimeen tulee, eikä se siitä muutu jos sinä tulet mukaani, kun olet niin pieni."
Oli taas hetken hiljaista, ja Osmankäämi koetti kovasti miettiä asiaa järkevästi, mutta kaikenlaiset ikävät ajatukset häiritsivät häntä, ja suurin niistä oli se, miten pieni hän yhtäkkiä oli. Niin pieni, ettei hän enää selviäisi itsekseen. Hän räpytteli silmiään ja nyökkäsi.
   "Hyvä juttu, tuntuukin välillä vähän ankealta matkustaa aina yksin", matkaaja virnisti. "Minun nimeni on Aric. Entä sinun?"
"Osmankäämi", Osmankäämi sanoi koittaen pitää äänensä vakaana. Hän kuulosti uskomattoman nuorelta. Se vain vaikuttaa siltä, hän muistutti itseään, hengitti syvään ja sai suljettua pahan olon sisälleen pieneen tiukkaan möykkyyn, josta se ei pääsisi karkaamaan ainakaan vähään aikaan.
"Kiva nimi", Aric mietti hymyillen. "Hauska tutustua. Odotan innolla sitä, että saan varmuuden myös oikeasta iästäsi." Hän ojensi kätensä ja pörrötti Osmankäämin tukkaa. Hänen kätensä oli lämmin. Osmankäämi kääntyi kiireesti poispäin, kun surun möykky hänen sisällään purkautui äkkiä ja kyynelet valuivat hänen poskiaan pitkin. Oli vaikea hengittää tasaisesti. Aric pitäisi häntä varmasti neljävuotiaana jos huomaisi. Mutta Aric söi ruokansa loppuun hänen selkänsä takana, kävi huuhtomassa astiat joessa vähän matkan päässä, ja nojasi sitten reppuunsa vihellellen, ja Osmankäämi sai rauhoituttua, minkä jälkeen hänestä tuntui paljon helpommalta ajatella Aricin mukaan lähtemistä. Hän totesi toimineensa melko järkevästi luvatessaan lähtea matkaajan mukaan.
   Ja Osmankäämistä tuntui oudosti siltä, että hänen elämänsä oli kääntynyt kiinnostavampaan suuntaan.
[Jatkoa luvassa]