Muistan vielä hyvin, miten ekalla luokalla kouluun meneminen oli ihanaa. Sain oppia uusia asioita. Kirjaimia ja numeroita!! Tuntui taikuudelta, miten saatoin oppia laittamaan sanani paperille. Olin ylpeä, kun opin kirjoittamaan sanoja kuten 'kissa' tai 'lumikasa'.
   Nykyään asiat ovat hieman toisin.
On pakko oppia, jotta saisin hyvät arvosanat ja pääsisin siihen lukioon, johon haluan. Muuten ihan kiva, mutta opettajat ovat paukapäitä. Tai ainakin suurin osa.
   Englannissa minä olen ihan hyvä. Osaan kirjoittaa kieltä sujuvasti, ja uusia sanoja ei ainakaan ensimmäisestä kirjan kappaleesta juuri löytynyt. Mutta ne kotitehtävät. Jätin kerran tekemättä, ja opettaja sanoi, että se sitten näkyy numerossa jos niitä jättää enemmän. Vaikka mä osaan jo niin hyvin!!
   Biologia-Maantieto on ainainen painajaiseni. Se johtuu yksinomaan opettajasta. Rullis vyöryy tunnin alussa pöytänsä taakse, alkaa puhua asioista, joita ei koskaan kysytä kokeissa, jäkättää joka ikiselle oppilaalle joka ei vaikuta katsovan ihaillen Hänen läskejä kasvojaan, ja kuuluttaa tunnin lopuksi läksyksi koko kappaleen tehtävät. Ja ihan niin kuin se ei riittäisi, joka tunnilla on paikalla myös kouluavustaja, joka vahtaa onko läksyt tehty ja onko ne tehty kunnolla. Onneksi avustaja on sen verran kivempi tyyppi, ettei aina valita Rullikselle jos en ole tehnyt Pyhiä Kotitehtäviäni. Minä sentään opin suhteellisen hyvin kuuntelemalla.
   Muut aineet menevät siinä missä elämäkin. Matikka tosin on pahuksen vaikeaa, mutta siinä ei opettajasta ole paljon valittamista. Paitsi että se haisee tupakalle.
   Mikä minua harmittaa on se, että asiat, joita koulussa opetetaan, ovat itse asissa lähes kiinnostavia. Ongelmana on, että koulussa työskentelevät hyväntahtoiset-mutta-tylsät, ilkeät, liian-tiukat-mutta-todellisuudessa-jopa-ehkä-kivat ja yleensä hieman tai vähän enemmän epäpätevät opettajat eivät osaa esitellä asioita kiinnostavasti. Tällä tavoin lempiaineeni menevät ihan kivasti läpi, mutta muut eivät opettajien takia jaksa kiinnostaa, ainakaan koulun sisäpuolella siihen aikaan kun pitäisi.
    Ikäväkseni olen joutunut toteamaan, että tätä menoa minun on pian pakko puuttua asiaan; ottaa mp3-soittimen kuuloke pois korvasta ja alkaa opiskella.