Hän oli oppinut kutistamaan tavaroita helposti sen jälkeen, kun Kata oli kertonut hänelle, miten se tehtiin. Ja hän olikin tarvinnut taitojaan paljon viime päivinä. Hän oli kutistanut itselleen vaatteita, niin ettei hänen enää tarvinnut pitää vanhoja sortseja ja napapaitaa. Hän oli myös joutunut muuttamaan muutamien vaatteiden mallia hieman, sillä ne oli tehty neljätoistavuotiaan, ei viisivuotiaan mallejen mukaan.
   Aijuliina kutisti ulkovaatteensa, puki ne päälleen ja sitten hän ja Riku lähtivät ulos. Kaikki muut olivat jo paikalla, ja lunta satoi taivaalta suurina hiutaleina.
"No niin, lähdetään", Kata sanoi. "Seuratkaa minua." Hän lähti johdattamaan ookamioppilaita syvemmälle metsään, jonnekin susien luolille päin.
   Hanki oli syvää, ja Aijuliinalla oli vaikeuksia päästä eteenpäin. Hänen jalkansa upposivat lumeen reilusti yli polvien, ja hän joutui puoliksi konttaamaan lumessa pysyäkseen muiden perässä. Jo parinkymmenen metrin matkan jälkeen hänellä oli kuuma ja hän oli vaarassa jäädä jälkeen. Kukaan ei edes näyttänyt huomaavan hänen vaikeuksiaan, sillä muut kulkivat edellä ja puhuivat heidän eilen opiskelemastaan loitsusta, jolla saattoi ladata virtaa kaikenlaisiin sähkölaitteisiin. Aijuliina yritti juosta vähän pysyäkseen perässä, ja kaatui mahalleen hankeen. Hän pyyhkäisi lumet naamaltaan ja jatkoi matkaa lähes kontaten lumen pinnalla, ja tunsi kuinka hiki valui hänen selkäänsä pitkin. Olivatko kaikki kävelleet aina näin nopeasti?
   Kun he saapuvat paikkaan, jonne Kata oli heitä vienyt, suuren mäen huipulle lähelle susien luolia, Aijuliina oli niin väsynyt että hänen oli pakko käydä makaamaan selälleen lumihankeen. Taivas oli harmaa, ja lunta satoi edelleen. Hänen kuumille kasvoilleen putosi ihanan viileitä lumihiutaleita.
"No niin, nyt selitän mitä tulimme tänne tekemään, joten kuunnelkaa mitä minä sanon. Aaja kanssa, älä vaan makoile siinä", Kata sanoi. Aijuliina nousi väsyneesti istumaan, ja kääntyi katsomaan Kataa.
"Tehtävänne on selviytyä kaksi päivää ja kaksi yötä täällä metsässä, ainoastaan puukko apuna", Kata ilmoitti hyvin virallisella äänellä. "Saatte palata metsäkeskukselle ylihuomenna. Sudet tulevat minun mukaani kun lähden, tämä tehtävä on vain ihmisille. Kysymyksiä? Ei? Selvä, onnea matkaan." Sitten hän teki siirtymisloitsun ja katosi Aki, Aasa, Riku, Nicko ja Taro mukanaan.
"Pahus, toi tuli äkkiä", Tapio totesi. "Eihän sitä ehtiny edes älytä mitä toi sano ennen kun se oli häipyny!"
"Totta. Olis se kyllä voinu etukäteen kertoo että meiän pitää olla täällä pitempään", Kiira valitti.
"Se varmaan aatteli et me salakuljetettais tänne suklaata jos me tiiettäis et meiän pitää olla täällä pitempään", Aijuliina totesi.
"Nii. Mutta miten nii suklaata? Mä olisin ainaki tuonu leipää ja muuta vastaavaa", Saana totesi.
"Suklaa on hyvää! Varsinkin Maraboun Daim-suklaa!" Aijuliina sanoi, virnisti ja nousi pystyyn. Lumessa istuessa tuli nopeasti kylmä.
"Meidän kannattaa varmaan rakentaa laavu", Kimi ehdotti. Kaikki olivat samaa mieltä, ja he lähtivät etsimään sopivaa puuta laavunrakennukseen.
   Aijuliinalla oli taas vaikeuksia liikkua lumihangen takia. Ja kun hän viimein löysi sopivan kaatuneen männyn, josta katkoa oksia laavun katon peitteeksi, hän tuskin sai oksia poikki pienillä käsillään. Puukkokaan ei paljoa auttanut, sillä se oli aivan liian iso hänen käsiinsä. Loppujen lopuksi hän sai muutaman oksan katkaistua, ja lähti sitten marssimaan takaisin päin niitä raahaten.
   Paluumatka tuntui pidemmältä kuin menomatka, ja männynoksia oli vaikea kantaa. Kaiken lisäksi lunta satoi koko ajan lisää. Kun hän saapui leirille, hän joutui konttaamaan viimeiset parisataa metriä, että olisi päässyt perille.
"No, tuuthan säkin sieltä", Tapio sanoi. "Me ollaan jo melkein saatu tää valmiiks... Hei, mikä sulla on hätänä? Miks sä konttaat?"
"Ei mulla oo mitää hätää. Tässä on niitä oksia, mut mä en kyllä saanu kauheen monta tuotua." Aijuliina laittoi oksat hangelle ja istui maahan huohottamaan.
"Sähän näytät olevan ihan lopussa!" Saana hätkähti. "Miten ihmeessä sä oot saanu ittes noin väsyneeks?"
"Ei se oo vaikeeta, tarvii vaan kahlata hangessa joka on sua melkein vyötärölle asti ja raahata paria karahkaa", Aijuliina totesi väsyneesti.
"Ai joo, voi ei, en mä tullu yhtään ajatelleeks et sun on vaikeempi liikkua hangessa kun sä oot niin lyhyt! Anteeks!" Kiira huudahti.
"Äh, mun ongelmahan se on." Aijuliina hätkähti Kiiran vahvaa reaktiota. Eihän Kiiran siitä tarvinnut huolehtia jos Aijuliinalla oli vähän ongelmia kokonsa takia. Eikä hän sitä paitsi ollut kuin vähän väsynyt.
"Miten niin? Olis meidän pitäny auttaa, kun sun oli selvästi kamalan vaikee päästä vähänki eteenpäin tossa lumessa!" Saanakin totesi.
"Hei, ihan oikeesti, pystyinhän mä kumminkin tekemään hommat ihan hyvin", Aijuliina sanoi yhä vain hämmentyneenpänä.
"Sulla on tosi outo asenne", Tapio huomautti. "Kyllä sitä nyt kavereita autetaan. Se on ite asiassa aika normaalia."
Aijuliina hätkähti ja tunsi kasvojensa kuumenevan. "Öö, nii kai, mut ei siin oo mitään ongelmaa, oikeesti, eiks se oo ihan terveellistä tehä rankempia hommia välillä..." Aijuliina mutisi. "No, joka tapauksessa, eiks meiän pitäis nyt tehä toi laavu valmiiks?"
"Joo, tehään. Mut jaksatko sä tehdä?" Kimi katsoi Aijuliinaa epäilevästi.
"Joo, kylhän mä ehin levätä jo vähän tossa äsken", Aijuliina vastasi. "Eiks nyt pidä vaan päällystää toi katto havuilla, vai onks siinä vielä jotai muuta?"
   He päällystivät katon, kaivoivat kaikki lumet pois laavusta ja tekivät sitten nuotion laavun eteen. Kimi onnistui tekemään jousipyssyn ja ampumaan pari lintua heille syötäväksi. Itse asiassa heistä paras ampuja oli Aijuliina, joka oli harrastanut jousiammuntaa, mutta hän ei pystynyt liikkumaan paljonkaan ympäriinsä metsässä lumen takia.
   Iltaan mennessä nuotio oli sulattanut kaikki loputkin lumet laavun sisältä. Kun he kävivät sinne nukkumaan sovittuaan nuotion vahtimisvuoroista, Aijuliina aikoi vielä jutella Saanan kanssa Muinainen Pimeys-sarjan uusimmasta kirjasta, jonka tämäkin oli lukenut, mutta heti kun hän kävi makuulle, hän nukahti.
   Seuraavana päivänä he päättivät lähteä kaikki metsästämään. Heidänhän täytyi saada ruokaa koko piväksi neljälle ihmiselle.
Ongelmana oli Aijuliina, joka ei voinut kävellä yön aikana vielä paksummaksi muodostuneessa hangessa lainkaan.
"Kyllä mä voin mennä vaikka kontaten, jos on tarvis", Aijuliina sanoi, mutta muut eivät olleet kuulevinaankaan. He päättivät, että Saana, joka oli heistä huonoin jousiammunnassa, vaikkei sitä kukaan maininnutkaan ääneen, saisi kantaa Aijuliinaa olkapäillään ja Aijuliina voisi siten käyttää jousta.
Niin he sitten lähtivät, ja Aijuliina tunsi itsensä hyvin noloksi Saanan kantaessa häntä sinnepäin, mistä he arvelivat löytävänsä paljon riistaa. Hän oli niin pieni, ettei Saanalla ollut juurikaan vaikeuksia hänen kantamisessaan, ja se sai hänet tuntemaan itsensä entistäkin nolommaksi ja avuttomammaksi. Aivan kuin hän olisi yht'äkkiä tullut täysin kykenemättömäksi selviämään yksin, vaikka hän olikin yhä aivan sama henkilö kuin pari viikkoa sittenkin.
"Hei, tuolla on lintu!" Saana huudahti äkkiä ja pysähtyi. Aaja oli menettää tasapainonsa ja pudota Saanan olkapäiltä, mutta sitten hän paikansi linnun, asetti jousensa valmiiksi ja ampui.
   He saivat paljon saalista sinä päivänä, ja kun he palasivat laavulle, he totesivat, että se tuli tarpeeseen. Muut eivät olleet saaneet paljon mitään, he kai olivat lähteneet huonompaan suuntaan.
Päivä kului loppuun rauhallisissa merkeissä, ja illalla Aijuliina nukahti taas heti kun pääsi makuulle. Kai hän oli tehnyt niin paljon hommia, että se oli saanut hänet väsyneeksi.
   Seuraavana päivänä he sitten sammuttivat nuotion ja lähtivät takaisin metsäkeskukselle. Alkumatkasta Aijuliina yritti kävellä itse hangessa, mutta vaikka hän tuli jonon viimeisenä ja muut jonkin verran tamppasivat reittiä avoimemmaksi, hän ei pysynyt muiden perässä, joten Kiira pakotti hänet tulemaan reppuselkään. Aijuliina tunsi itsensä noloksi kun he saapuivat metsäkeskuksen pihaan, jossa Kata odotti heitä. Hän oli varma, että Kata vilkaisi häntä jotenkin oudosti. Ja tietenkin sudetkin olivat siellä. Riku ei jättäisi häntä ikinä rauhaan tästä.
"No niin, miten harjoittelu meni?" Kata kysyi.
"Kaikki meni ihan okei", Kimi totesi.
"Mut toisena päivänä me oltas kyllä jääty nälkäsiks, jos Aaja ei ois ollu metsästämässä", Kiira huomautti ja päästi Aijuliinan maahan.
"No hah", Aijuliina totesi. "Enemmän musta oli haittaa kun hyötyä."
"Höh, ei oo totta", Saana sanoi.
"No onpas, mä en olis päässy toisena päivänä mihinkään sieltä laavulta jos mua ei olis autettu." Aijuliina punastui muistaessaan miten hän ei ollut päässyt toisen päivän aamuna edes kahta metriä eteenpäin hangessa.
"Ei se sun vika oo", Tapio totesi. "Asiat piti järjestää niin että ne toimi."
Kaikki olivat samaa mieltä Tapion kanssa, ja Aijuliinakin joutui myöntämään, että hän oli ainakin vähän oikeassa.
   Illalla, kun he olivat menossa nukkumaan, Riku murahti: "Hei, Aaja?"
Nyt se keksii jotain ivallista sanottavaa, Aijuliina ajatteli. "Mitä?
"Miten monta lintua sinä ammuit?"
"Hä, öö, kuus."
"Aika hyvin, kun ottaa huomioon tämänhetkisen kokosi", Riku totesi.
Aijuliina oli hetken hiljaa.
"...Kiitti."