"Sori kun pudotin sinut. En osannut ottaa huomioon tämänhetkistä kokoluokkaasi", Riku totesi. Mitä- ai niin, Aijuliina ajatteli. Minä muutuin viisivuotiaaksi. Hän avasi silmänsä ja haukotteli. 
"Huomenta, Riku."
"No huomenta huomenta." Riku tuhahti. "Sinä myöhästyt ensimmäiseltä oppitunnilta."
"Oppi- eh, en mä aio mennä tunnille."
"Miksi niin? Anna yksi kunnollinen syy."
"Mä en aio esiintyä Kiiralle ja muille viisvuotiaana jos sen voi välttää. Mä meen ekalla tauolla kysyyn Katalta miten mä voin muuttua takas. Se voi olla mahollista samalla tavalla kun normaalisti muotoa muuttaessa, mut mä en meinaa riskeerata mitää. Ei olis kivaa jos mä muuttusin joksku sudenpennuks enkä pystyis muuttuun takasi."
"Totta, mutta se ei ole mikään syy lintsata. Sitä paitsi Kata lähettää kumminkin jonkun herättämään sinua."
"Mä en mene sinne naurettavaks jos sen voi mitenkään välttää."
Tässä vaiheessa keskustelua Aijuliina oli jo noussut pystyyn ja vetänyt päälleen pienimmät vaatteet jotka hän omisti. Ne olivat kuminauhavyötäröiset, melko naurettavan näköiset sortsit, jotka olisivat tällä hetkellä käyneet haalarista hänelle, ja vanha napapaita, joka meinasi pudota pois hänen olkapäidensä yli. Kokonaisuutena ne näyttivät melko naurettavilta, vaikka Aijuliina yrittikin peitellä sitä sitomalla itselleen kaulahuivin vyöksi. 
Tukkaansa hän ei saanut tavallisille ponnareilleen millään, sillä ponnarit tuntuivat liukuvan pois laittoi hän ne sitten miten moninkertaisiksi tahansa. Parin minuutin yrittämisen jälkeen hän joutui loppujen lopuksi vetämään hiuksensa yhdelle poninhännälle taakse, ja silloinkin ponnari pysyi kiinni juuri ja juuri. Pienillä lapsilla oli vähemmän hiuksia kuin isoilla.
   Riku tuijotti hänen vaatesähläystään jonkin aikaa, ja kysyi sitten: "No, oletko valmis?"
"Millä lailla valmis?"
"Ajattelin vain, että kunhan olet pukenut, niin raahaan sinut tunnille vaikka pakolla."
"Eeeeh?! Et varmaan raahaa!" Aijuliina ryntäsi huoneen toiselle puolelle ja yritti kiivetä kaapin päälle. Riku kuitenkin ehti viime tipassa ottaa kiinni hänen vyönä käyttämänsä kaulahuivin roikkuvasta liepeestä, ja veti hänet alas.
"Ei oo reiluu! Ei saa kiusata pienempiä!" Aijuliina kiljui. Riku ei osoittanut mitään merkkejä siitä että olisi kuullut, vaan raahasi Aijuliinan käytävään.
   Aijuliina vastusteli kynsin hampain, mutta Riku ei ollut millänsäkään. Aijuliina oli niin pieni, ettei hänen rimpuilunsa vaikuttanut mitään. Sitten hän älysi avata vyössä olleen solmun. Vyö irtosi Aijuliinan ympäriltä ja hän lähti juoksemaan karkuun, mutta Riku sai hänet helposti uudestaan kiinni. Tällä kertaa Riku otti kiinni Aijuliinan paidasta varmistaakseen ettei tämä karkaisi. Sitten hän veti Aijuliinaa pitkin käytäviä, eikä Aijuliinan pyristely enää auttanut. He saapuivat luokkaan alta aikayksikön.
   Kata oli kai juuri määrännyt Saanan hakemaan Aijuliinaa. Tämä ainakin avasi oven kun Riku hakkasi sitä tassullaan.
"Ai, te jo.. HÄH?!" Saana huudahti nähdessään Rikun ja Aijuliinan.
"Aaja sähläili taas", Riku totesi juurikaan piittaamatta Saanan reaktiosta. Hän raahasi vastustelevan Aijuliinan luokkaan.
Kata tähyili ovelle nähdäkseen mitä siellä oikein hölmöiltiin. Nähdessään Aijuliinan hän säpsähti vähän, ja huokaisi sitten väsyneesti, aivan kuin Riku.
"...Aaja?"
"Jep", Riku vastasi. Aijuliina pysyi hiljaa ja kieltäytyi katsomasta ketään silmiin.
Kata huokasi uudestaan raskaasti. "No, hoidetaan tämä asia vaikka tunnin jälkeen. Mene paikallesi istumaan, Aaja."
Aijuliina marssi paikalleen, ja vilkuili varovasti muita. He näyttivät siltä, että voisivat purskahtaa nauruun hetkenä minä hyvänsä, ja toisaalta aivan kuin he eivät voisi uskoa näkemäänsä todeksi.
Kata aloitti tunnin aivan normaaliin tapaan, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Aijuliinalle tuli vähän parempi olo. Maailmanloppu ei ollut tullut. Kaikki olivat jo enemmän tai vähemmän tottuneet hänen sähläykseensä. Mutta sitten Kata katsoi taas Aijuliinaan, ja sanoi: "Ai niin, sinä olit myöhässä. Muistathan, mikä on rangaistus myöhästymisestä?"
Aijuliina huokaisi syvään. Tietenkään Kata ei ollut unohtanut mykkyysloitsua. Kata oli aina Kata, eikä muuttanut tapojaan vähääkään edes omituisissa tilanteissa. Aijuliina sai viettää koko ensimmäisen tunnin ajan mykkänä.
   Kun tunti oli ohi, Kata käski Aijuliinan ja Rikun kanssaan luokan vieressä olevaan käyttämättömään huoneeseen.
"No niin. Mitä tapahtui?"
Suoraan asiaan, tietty, Aijuliina ajatteli. Hän saattoi vain toivoa, että Kata pystyisi neuvomaan hänelle kuinka muuttua takaisin normaaliksi heti.
"No, Aaja, sinä kerrot, et sinä voi luottaa siihen että Riku puhuu aina puolestasi."
Aijuliina huokaisi. "Mä kokeilin pystyisinkö mä kutistamaan yhtä puupalikkaa, mietin vaa, kun meille ei oo opetettu mitään esineiden koon muuttamisesta."
"Ja?"
"Päättele. Mun taikuus jotenki napsahti, ja mä muutuin tällaseks."
Kata näytti mietteliäältä. "Muuten tämä on ihan yksinkertaista. Kokeilit luultavasti kutistaa palikkaa väärällä tavalla, siitä johtuu taikuutesi takapotku. By the way, kutistaminen tapahtuu aivan samalla tavalla kuin asioiden muodon muuttaminen, se ei poikkea siitä mitenkään. Ongelmallinen asia tässä on, että sinun muodonmuutoksesi käyttäytyi omituisesti. Kukaan muu ei ensinnäkään olisi muuttunut vastaavassa tapauksessa yhtään, sillä he eivät ole muodonmuuttajia. Mutta sen lisäksi ongelmana on, että periaatteessa sinun olisi pitänyt ainoastaan kutistua, ei muuttua nuoremmaksi, ja sitä paitsi ennen tätä asioiden iän muuttaminen on aina todettu mahdottomaksi."
Aijuliina oli hiljaa ja yritti ymmärtää mitä Kata oli sanonut.
"Toisin sanoen, sinun tämänhetkisen tilasi pitäisi teoriassa olla mahdoton", Kata tarkensi. "Minun täytyy pyytää muilta Ookameilta apua asian selvittämiseen."
   Niin Aijuliina sitten meni takaisin luokkaan yhä viisivuotiaan lapsen muodossa. Häntä hermostutti ja itse asiassa hän olisi vain halunnut paeta huoneeseensa lukemaan mangaa, mutta, kuten Riku hänelle tolkutti, hän joutuisi luultavasti olemaan tuossa muodossa pitkään, ellei sitten vielä pidempään. Hänen täytyisi kohdata muut ookamioppilaat ja sudet jossain vaiheessa, joten parempi tehdä se nyt.
"Wow, sä näytät vieläkin viisvuotiaalta", Kiira totesi. "Aika jännää."
"Aajan todellinen henkinen ikä", Tapio julisti. "Mitä tapahtui?"
Aijuliina naurahti Tapion huomautukselle ja jätti Kiiran huomioimatta. "No, pakko kai mun on selittää", hän sitten totesi. Muut taisivat todellakin pitää tapausta puhtaasti mielenkiintoisena, ja jättivät hänen asunsa kohteliaasti huomioimatta.
   "Eli sä suoritit Mission Impossiblen, correct?" Saana kysyi ja nauroi.
"Nii vissiin", Aijuliina totesi. "Mut ei se kyl mikään mission ollu."
"Ei mut oikeesti, sulla on varmaan jotain hyvin piileviä kykyjä kun sä tollaseen pystyt", Tapio sanoi. "Mut ne kyvyt on kyllä tosi, tosi piileviä... whoa."
Sillä aikaa kun Aijuliina tunki Tapion päätä roskakoriin, Riku kertoi kaikille hänen rimpuiluistaan matkalla luokkaan. "Mutta on se kyllä ihme, miten paljon ihmisen koko vaikuttaa voimamäärään", hän totesi, ja sitten Aijuliina kävi hänen kimppuunsa. Riku ei kuitenkaan suostunut tulemaan leikkiin mukaan, vaan seisoi tukevasti paikallaan välittämättä Aijuliinan yrityksistä kaataa hänet maahan.
"Toi on kyllä totta, jos Aaja joutuu pitkään olemaan tuossa muodossa, niin taisteluissa voi tulla ongelmia", Kimi totesi, ja kaikki olivat samaa mieltä, jopa Aijuliina joutui myöntämään että hän oli oikeassa.
"Mutta onhan se aika jännä nähdä mitä tulee tapahtumaan", Saana totesi optimistisesti.
   Kun Aijuliina myöhemmin illalla kävi läpi päivän tapahtumia, hän joutui toteamaan, että hän ei itse asiassa ollut juurikaan harmissaan siitä, että oli sählännyt jälleen. Oli mielenkiintoista nähdä maailma vaihteeksi eri kuvakulmasta.
Kiinnostavin reitti on vaikeuksien kautta voittoon, Aijuliina muisteli Rikun mainitsemaa Susiviisautta. Jotenkin toi tuntuu enemmän todelta joka kerta kun mä mietin sitä.