"Mitä sinä oikein taas ajattelit?!" Kata valitti. "Vaikka lukisitkin illalla, sinun on silti varauduttava siihen, että aamulla on herätys samaan aikaan kuin aina. Mitä jos tulisi hälytystila, ja sinä olisit yhä nukkumassa?!"

"Mikä ihmeen hälytystila", Aijuliina tuhahti. "En mä kyllä sellasta oo koskaan nähny, vaikka oonki ollu täällä jo yli puol vuotta."

"Rauhottukaa nyt", Saana huokasi. "Eiks tunnin olis pitäny alkaa jo kymmenen minuuttia sitten?"

Tapio, joka istui Saanan vieressä, totesi: "Ei noi ole koskaan ennenkään lopettanu ennen ku riideltyään ainakin puol tuntia, turha sitä on muutakaan odottaa."

Kaikki joutuivat toteamaan sen todeksi. Kiira ja Kimikin huokaisivat. Kaikki sudet puolestaan olivat jo niin tottuneita touhuun, etteivät viitsineet edes välittää, vaan käyttivät tilaisuuden hyväkseen ja ottivat pienet aamutorkut.

   Kuten tavallista, riita loppui vasta siihen, kun Kata laittoi Aijuliinalle rangaistukseksi mykkyysloitsun, eli tämä sai viettää loppupäivän puhumatta mitään. Tämä perinnekin oli alkanut jo lokakuussa, kun Kata oli päättänyt, että myöhästymiselle tarvittiin vakituinen rangaistus, vaikkei sellaista ollut koskaan ennen ollutkaan. Kuten Kata totesi, Ookameiksi opiskelemassa ei ollut koskaan ennen ollut samanlaisia toheloita kuin 'tämä meidän Aaja'.

   Aijuliina ja Kata olivat ainoat, jotka eivät tuntuneet koskaan tottuvan, saati sitten kyllästyvän, tähän lähes jokaviikkoiseen aamutappeluun. He huusivat toisilleen taas aikansa, ja sitten, juuri kun Aijuliina oli huutamassa jotain siitä, että he olisivat melkoisessa pulassa, jos hänen huoneessaan esimerkiksi syttyisi tulipalo eikä hän voisi varoittaa ketään ja-

...Kata laittoi hänelle taas mykkyysloitsun, ja sanoi: "Loitsussa on osa, joka määrää, että jos olet todella hädässä, saat äänesi takaisin."

   Päivä alkoi taas kuten tavallista. Kata aloitti tunnin pirteänä ja Riku pyöritteli silmiään ja huokaili omalla paikallaan luokan takaosan nurkassa kyynelet silmissään mököttävälle Aijuliinalle.

   Kello 10.59 kaikki Ookamioppilaat saivat tietää, mitä hätätila tarkoitti.

He kaikki tunsivat sen, pienen nykäyksen taikuudessaan, ja tiesivät heti, että metsäkeskuksen alueella oli kutsumattomia vieraita. Kata ponnahti pystyyn ja sanoi: "Vihollinen hyökkää. Hyökkääjiä on paljon, joten meidän on paras paeta metsään."

Kaikki näkivät, että hän oli tosissaan. Kata määräsi heidät seuraamaan itseään ja lähti hiipimään käytävää eteenpäin.

   He eivät menneet oven kautta, sillä Kata sanoi vihollisten vahtivan kaikkia sisäänkäyntejä. Sen sijaan he kiipesivät ulos ikkunasta, joka sijaitsi talon päädyssä aivan metsän reunassa. Kata meni ensin ja tarkisti, että reitti oli selvä, ja sitten ookamioppilaat saivat kiivet ulos, kukin nostaen oman sutensa mukanaan. Susien tassuja kun ei oltu tehty ikkunoissa kiipeilemiseen. Kumma kyllä edes Riku ei valittanut asiasta. 

Sitten, äkkiä, aivan varoittamatta, Kata vilkaisi ympärilleen, harppoi Aijuliinan luo, tarttui tätä olkapäistä, ja teki oudon loitsun.

   Se tuntui siltä, kuin Kata olisi ottanut häneltä taikuuden pois, vääntänyt sitä ja viskannut sitä vähän heidän kaikkien päälle.

   Kata käytti hänen taikuuttaan muuttaakseen heidät kaikki susiksi. Sitten hän huusi: "Piiloutukaa metsään", ja äkkiä hän oli poissa. Hän oli tehnyt siirtoloitsun ja jättänyt ookamioppilaat ja sudet yksin.

   "Tää on aika outoa", Tapio sanoi. "Millä ilveellä Kata muutti meidät susiksi?! Onko sekin muodonmuuttaja?"

Aijuliina yritti kertoa Tapiolle, että Kata oli käyttänyt hänen taikuuttaan, mutta vaikka mykistysloitsu olikin purkautunut hädän takia, hänen suustaan pääsi vain pieni uladus. Hänhän ei pystynyt puhumaan ollessaan suden muodossa. Hän oli niin vihainen, että häntä itketti, mutta sudet eivät ilmeisesti pystyneet itkemään. hän pystyi vain uikuttamaan vähän.

"Katos, Aaja-syndrooma iskee taas. Säkö tietäisit, mitä Kata teki?" Tapio katsoi Aijuliinaa melkein myötätuntoisen näköisenä, vaikkakin se saattoi itse asiassa johtua hänen sudennaamansa erilaisuudesta verrattuna hänen oikeaan muotoonsa. Aijuliina nyökkäsi masentuneesti.

"Ei kukaan osais tehä sellasta ajatusyhteyttä, millasen Kata teki sillon kerran Aajan ja Rikun välille?" Saana kysyi. "Lähdetään jo menemään metsään, me voidaan keskustella tilanteesta matkalla."

   He lähtivät kävelemään metsään päin, Aijuliina, Saana, Kimi, Tapio ja Kiira hieman hoiperrellen sudenjalkoihin tottumattomina. Riku sanoi: "Aajan pitäisi osata tehdä ajatusyhteys, Kata näytti hänelle, miten se tehdään." Hän vilkaisi Aijuliinaa. "Kokeile."

Aijuliina yritti, mutta kun hän yritti tunnustella taikuuttaan, sitä ei löytynyt mistään. Aivan kuin Kata olisi vienyt sen pois mukanaan. Ikävä tunne vatsanpohjallaan hän pudisti päätään. Häntä alkoi taas itkettää.

Riku, joka oli hänen susimuotoaan isompi, tuli kävelemään ihan hänen lähelleen, ja kysyi: "Osaako kukaan muu muodostaa ajatussiteitä?"

"Mä olen lukenu teorian siitä", Kiira sanoi. "Kokeilenko mä?"

"No koita", Riku sanoi. Aijuliina oli niin toiveikas että oli kompastua omiin jalkoihinsa.

"Siinä taidettiin sanoo että pitää koskee käsillään niitä joille laitetaan ajatusyhteys. Laitetaanks se kaikille? Tulkaa tänne", Kiira komensi. "Laittakaa kaikki tassu mun käden, tai siis tassun, päälle." 

Se oli melko vaikea homma, ottaen huomioon että Kiiran toista tassua koskettamaan piti saada kahdeksan tassua. Lopulta se kuitenkin onnistui, minkä jälkeen Aijuliina asetti oman tassunsa Kiiran toisen tassun päälle.

   Ja sitten Kiira yritti. Ja yritti vielä kovemmin. Ja yritti niin kovaa kuin jaksoi, ja sitten äkkiä he kaikki tunsivat loitsun toimivan.

Kiira rojahti maahan äärimmäisen väsyneenä ja tyytyväisenä. "Huuh, tuossa oli hommaa", hän totesi. "Kaikkien jumalien kiitos että se toimi, vai mitä, Aaja?"

On vaan yks jumala, Aijuliina vastasi. Saana virnisti. "No, hyvä kun se toimii. Mut älä hypi ulos nahoistas. Sun ilo estää mua ajattelemasta kunnolla."

No höh.

"Mitä me teemme nyt?" Riku kysyi. "Emme voi oikeastaan tehdä muuta kuin kävellä syvemmälle metsään ennen kuin Kata palaa."

"No jäädään tähä", Tapio sanoi. "Ei meiän kauemmas tarvii mennä, ei siinä oo mitää ideaa."

Niin he sitten jäivät siihen. Se olikin hyvä, sillä Kiiran voimat olivat lopussa loitsun tekemisestä, eikä hän olisi luultavasti edes jaksanut kävellä.

"Nii joo, siis miten Kata muutti meiät susiks?" Kimi muisti äkkiä.

En tiiä niin tarkkaa, Aijuliina sanoi. Mut se ilmeisesti käytti mun taikavoimia siihe. Ite asiassa se tais käyttää mun taikavoimat loppuun, hän totesi, eikä pystynyt estämään toisia tuntemasta pientä pelon värähdystä, joka kulki hänen lävitseen.

Kaikki olivat hetken hiljaa. Kukaan ei oikein tiennyt, miten reagoida.

Äkkiä Kiiran susi Taro ponnahti pystyyn. Hän ei oikein kestänyt tällaisia tilanteita. "Minä lähden metsästämään, nyt kun on pitkästä aikaa mahdollisuus", hän sanoi ja lähti. Tapion ja Saanan sudet Aki ja Aasa sekä Kimin susi Nicko seurasivat vähin äänin perässä.

Ööööh... Aijuliina oli melko hermostunut siitä, miten oli saanut kaikki sudet lähtemään. Tota, onks kukaan teistä kuullu tollasesta loitsusta? Mitäköhä taikaa se Kata käytti?

"Nii, enpä oo kuullu tollasesta ennen", Saana sanoi.

"On mahollista, että se on taikuuden vapaampaa käyttöä, sillä tavalla miten taikuutta käytettiin ennen ku loitsuja oli", Kimi totesi. He alkoivat keskustella Tapion ja Kiiran kanssa siitä, miten hienoa taikuuden luonnollinen käyttö oli. Riku siirtyi lähemmäksi Aijuliinaa. Aijuliina säpsähti, sillä hän ei ollut muistanut, että Riku oli yhä paikalla.

Onko tuo yleinenkin taktiikka? Riku kysyi ajatussiteen kautta. Kääntää muiden huomio pois sinusta.

Melko. Koulussa joutui aina sillontällön jos oli sanonu jotain hölmöä. Pääsi turvaan porukan ulkopuolelle. Aijuliina virnisti, vaikka sydämeen sattuikin.

Sinä haluaisit itkeä, vai mitä?

Aijuliina hätkähti.

Pystyn tuntemaan sen ajatussiteen kautta. Sydämeesi sattuu.

Aijuliina nojasi Rikuun ja alkoi uikuttaa. Susien itkua.

Sä tunnut iha joltai Katalta. Aina ihan liian oikeessa.

Älä valita.

Aijuliina itki. Hän itki kyyneletöntä sudenitkua niin kovaa, että kaikki olisivat huomanneet sen vaikkei ajatusside olisikaan yhdistänyt heitä. Hän itki pelkonsa takia, ja siksi, että oli ainoa heistä kaikista, joka ei pystynyt puhumaan suden muodossa. Hän itki siksi, että kaikki huomasivat hänen olevan surullinen, toisin kuin koulussa. Jopa Taro, Nicko, Aki ja Aasa tulivat takaisin katsomaan, mikä hänellä oli hätänä.

Nyt mä oon sitte ihan niin kun joku pikkupentu, joista kaikkien pitää pitää huolta, hän nyyhkytti ajatussiteen kautta. Ei oo reiluu. 

Kaikki olivat kerääntyneet hänen ympärilleen ja olivat huolissaan hänestä.

"Jep, sä oot meidän tohelo", Kiira sanoi.

   Illalla Kata sitten tuli takaisin. "Tilanne on ohi nyt", hän sanoi. "Kävin pyytämässä apuvoimia ja ajoimme viholliset pois. Anteeksi, kun muutin teidät susiksi. Se oli vain varotoimi, ettei vihollinen löytäisi teitä sillä aikaa kun minä olin muualla." Hän vapautti loitsun, jolla oli käyttänyt Aijuliinan taikuutta, ja he kaikki muuttuivat takaisin ihmisiksi.

Aijuliinan voimat olivat lopussa. Kata oli käyttänyt hänen taikuuttaan pitääkseen viisi ihmistä susina koko päivän ajan, ja nyt muuttaakseen heidät takaisin ihmisiksi. Aijuliina joutui toteamaan, että hänellä ei ollut jäljellä tarpeeksi voimia edes kävelläkseen takaisin metsäkeskukselle. Kata joutui kantamaan häntä reppuselässä, sillä hänen jalkansa eivät vain yksinkertaisesti kantaneet enää.

"Niin, ja anteeksi, kun käytin voimiasi, Aaja. Minulla itselläni kun ei ole muodonmuuttamisen taitoa, niin en voinut tehdä oikein muutakaan", Kata totesi. "...Hei, kuunteletko sinä?"

Aijuliina ei kuunnellut. Hän nukkui.