Se oli kyllä
ihan oikeutettu nimitys.
Ne olivat kauniita.
Kirkkaita.
Puhtaita ja viileitä.

Toisin kuin minun
viritykseni.
Aina vain se on
sarkasmia.
Nytkin.

Miksei siitä tule puhdasta?
Puhdasta, kirkasta ja jäätävää.
Kuin alppipuron vesi,
kuin viimevuoden unelmani.

Olenko todella liian kiltti?
Vai olenko vain
salaviekas,
kiltin tytön vaatteissa?
Mutta mitä sydämessä?

Olen ollut mallioppilas.
Tavallaan.
Hyvät numerot ainakin,
vaikken tehnytkään matikan läksyjä.

Minä en koskaan kiivennyt ulos ikkunasta
kesisleirillä.
Kävin nukkumaan aikaisin.
Ja aamulla sain kuulla
muiden seikkailleen.

Olinko todella liian kiltti
mennäkseni?
Vai enkö vain saanut mahdollisuutta mennä?
Miksei kukaan pyytänyt minua mukaan?


Olisin lähtenyt, jos muut olisivat kertoneet minulle.