"Ookamit- Nehän arpoi viimeks kaheksan vuotta sitten!" Aijuliina huudahti. "Miks ne nyt äkkiä-!!"
   Ookamit olivat enimmäkseen Lapissa toimiva järjestö, jolla oli sopimus susien kanssa. Sudet asettuivat Ookamien alaisiksi ja Ookamit auttoivat susia jollain tavoin, jota kukaan ei oikein tiennyt - paitsi tietenkin Ookamit ja sudet. Järjestön toiminnasta ei sen kummemmin tiedetty, ei ainakaan Suomen toisessa kärjessä, Helsingissä, missä Aijuliina asui.
   Aina silloin tällöin, ajankohtana, jonka määräytymistavasta ei kukaan oikein tiennyt, Ookamit arpoivat uusia jäseniään, uusia susimestareita. Uudet susimestarit lähtivät metsään susien joukkoon hakemaan itselleen suden. Sen jälkeen heidät koulutettiin järjestön toimintaan yhdessä susiensa kanssa.
   "Milloin arvonnat on?" Aijuleena kysyi. Laura vastasi: "Tänä iltana kuuelta. Tuu meille nii katotaan tulokset yhessä telkkarista." Aijuleena suostui sillä ehdolla, että saisi syödä raffeleita Lauran herkkuvarastosta.
   Aika ennen arvontaa kului hitaasti. Laura jauhoi loputtomia juorujaan taukoamatta. Ran oli alkanut olla Akan kanssa ja Kata oli viimein saanut Iikan unohtamaan exänsä. Aijuleenaa kadutti nyt, ettei hän ollut ottanut mitään lukemista mukaan ajaksi ennen arvonnan alkua. Väliäkö sillä että olisi ollut epäkohteliasta lukea Lauran puhuessa. Tätä menoa hän kuolisi tylsyyteen ennen arvontaa. "Oh please... Would you stop talking even for a while???" Aijuleena sanoi turhautuneesti. Laura ei osannut englantia kovin hyvin, vaikka he olivat jo kahdeksannella luokalla. Hänellä oli mukautettu, ja se oli hänelle se ja sama. Laura ei varmaan ymmärtäisi edes kysymystä 'What's your name?' "Täh???" Laura kysyikin ällistyneenä. "Unoha", Aijuleena sanoi kyllästyneenä.
   Onneksi arvonta alkoi juuri silloin, joten Laura ei alkanut inttää asiasta.
   Telkkarin ruudussa näkyi kaunis, noin kaksikymmentä vuotta vanha nainen. "Tervetuloa seuraamaan seuraavien susimestarien arvontaa. Nyt on aika päättää, kenen elämä tällä kertaa muuttuu", nainen sanoi puisevan kuuloisesti, normaaliin telkkarityyliin. "Minä olen Kata Puro, ja tässä-" kuvaan astui tuiman näköinen pikkupoika "-on tämän illan arpojamme, Tim Lehti. Tänä iltana viisi onnekasta tämän maan asukasta pääsee susimestareiksi!" Naisella oli tarkat meikit, geelistä jäykkä tukka ja tiptop-muodikkaat vaatteet. Häntä ei mitenkään voinut kuvitella metsään suden kanssa.
   Nainen esitteli laitteen, jolla arvonta tehtäisiin. Se oli tietokoneen tapainen outo mötikkä, jonka ruudulla vilisti hurjaa vauhtia tekstiä alas päin. "Tässä rullaavat kaikkien Suomen neljätoistavuotiaiden nimet jonossa. Tim tökkää sokkona yhtä kohtaa ruudussa ja se, jonka nimi sattuu kohdalle, on yksi uusista susimestareistamme!" nainen kuulutti.
   Ensimmäinen henkilö oli joku Saana Kuittinen Kuopiosta. Toiseksi tuli Kimi Härkönen Vantaalta. Kolmannen nimen kohdalla pikkupoika Tim antoi nimien rullata pitkään ja lopulta tökkäsi sormensa aivan ruudun alareunaan. "Ja kolmas uusi susimestarimme ooooooonn... Aijuleena Aho Helsingistä!"
   "WHAT!!" Aijuleena kiljaisi. "Toi laite on varmaan rikki! Ja toi Timtaimikälie tökkäs sormensa tonne ihan... Iha mihin sattuu!"
"Tää on arvonta", Laura huomautti. "Se on sattumankauppaa."
"Mut ei tää voi olla totta!!" Aijuleena rääkyi.
   Totta se kumminkin oli. Aijuleenan oletettiin pakkaavan tavaransa ensi maanantaihin mennessä. Hän toimi kuin transsissa koko ajan. Oli hän tietenkin unelmoinut susimestariksi pääsystä, kuten jokainen muukin hänen ikäisensä Suomessa. Jokainen hänen ikäisensä poika. Mutta hän ei olisi halunnut lähteä kotoa. Äiti ja isä olivat kuulemma onnellisia hänen puolestaan. Vaikka käyttäytyivätkin surullisesti. Hän oleskelisi ensin lapissa puoli vuotta yhtäjaksoisesti, minkä jälkeen hän olisi vuorotellen kotona ja Ookamien luona. Aijuleena vietti aikaansa haalien käsiinsä kirjakauppojen alennusmyynneistä niin paljon fantasiaa ja mangaa kuin mahdollista. Hän sai lähes kaikki lempikirjansa ja -mangansa ostettua ja pakkasi ne mukaan.
   Maanantaina Aijuleena sitten lähti. Bussimatkassa meni kaksi päivää vaihtojen takia, ja kun hän lopulta pääsi yhteen Ookamien metsäkeskuksista, Aijuleena ei edes kiinnittänyt huomiota siihen henkilöön joka oli näyttänyt hänelle tien huoneeseen jossa hän voisi nukkua. Hän vain vaipui sänkyyn ja nukahti.
   Seuraavana päivänä viisi tulevaa susimestaria kerääntyi vanhaan kokoussaliin metsäkeskuksen yläkerrassa kuulemaan lisätietoa Ookameista. Aijaleenan, Kimin ja Saanan lisäksi porukkaan kuuluivat Kiira Manninen ja Tapio Tervonen. Aijuleena sai tietää muunmuassa, että Ookamit olivat maaginen järjestö. He olivat liittoutuneet susien kanssa pitääkseen aisoissa metsissä hiipivän pahuuden, joka eksytti vaeltajia ja sai karhut hyökkäämään metsästäjien kimppuun. Sudet olivat yhtä älykkäitä kuin ihmisetkin ja osasivat puhua. Suden ja ihmisen välisessä suhteessa ihminen saatiin johtavaan asemaan laittamalla sudelle panta. Sen jälkeen alkoi parin taistelu pahaa vastaan. Aijuleenan oli vaikea uskoa sitä todeksi. Tämä oli kuin suoraan hänen lempikirjoistaan.
   Yllätys oli, että heille asioista kertova henkilö oli Kata Puro - nainen telkkarista. Nyt hänellä oli yllään reisitaskuhousut ja huppari. Meikeistä ja hiuslakasta ei ollut tietoakaan - tukkansa Kata oli vetäissyt käytännölliselle poninhännälle niskaan. "Huomenna saatan teidät kaikki susien pesälle ja esittelen teidät tuleville susillenne. Siitä lähtien vietätte aikaa susien parissa kunnes sutenne hyväksyy teidät ja antaa pujottaa pannan kaulaansa", hän selitti.
   Seuraavana päivänä Aijuleena ja muut vietiin susien luo. Heille kaikille annettiin selviytymisvälineiksi jousi, nuolia ja puukko. Niillä piti pärjätä se aika jonka he viettäisivät susien luona.
   Sitten heidät esiteltiin susilleen. Kiira sai albinon uroksen nimeltä Taro, Kimin susi oli lähes musta ja Nicko nimeltään. Tapion Aki ja Saanan Aasa olivat kaksoset ja niillä oli täsmälleen samanlaiset hopeiset turkit.
   Sitten tuli Aijuleenan suden vuoro.
   Se oli aivan tavallisen näköinen hopean ja mustan sävyinen naarassusi. Ennen kuin Kata ehti esitellä, susi sanoi: "Minun nimeni on Riku enkä aio totella sinua. Mikä sinun nimesi on?" "Olen Aijuleena", Aijuleena sanoi hämmentyneenä. "Kamalan pitkä nimi", Riku valitti. "Minä sanon sinua Aajaksi."
   Niin alkoi Aijuleenan ja Rikun tuttavuus. Eikä alku, kuten Aijuleena ajatteli, ollut kovin hyvä. Kun sudet lähtivät metsästämään, Riku melkein 'unohti' ottaa Aijuleenan mukaan. Onneksi Kiira mainitsi sudelle asiasta, sillä Aijuleena oli lähtenyt purolle juomaan vettä eikä olisi muuten ehtinyt heidän mukaansa. "Kiitti kun sanoit Rikulle että hakee mut", Aijuleena sanoi Kiiralle. "Riku marmatti koko ajan siitä että sen kohdalle on sattunut huono ihminen. Se olisi halunnut jättää minut jälkeen."
   Aijuleenan yllätykseksi kävi ilmi, että hän oli heistä viidestä ihmisestä ainoa joka osasi ampua jousella. Helsingissä asumisesta oli ollut siinä mielessä hyötyä että hän oli päässyt harrastamaan japanilaista jousiammuntaa, kyudoa. Hän onnistui ihmeen kaupalla ampumaan kaksi jänistä ja tarjoutui jakamaan saaliinsa muiden ihmisten kanssa. Riku ei valitettavasti pitänyt Aijuleenaa sen parempana ihmisenä vaikka hän osasikin ampua jousella.
   Tapio sai seuraavana päivänä laitettua Akille pannan. Hän lähti takaisin metsäkeskukselle seuraavana aamuna. Sitten lähtivät Kimi ja Nicko ja heidän jälkeensä Saana ja Aasa.
   Ainoastaan Kiira ja Aijuleena olivat jäljellä. Kiiralla ei ollut muuta ongelmaa kuin että Taro oli varsin ujo, kun taas Aijuleena, jota kaikki olivat alkaneet kutsua Aajaksi, oli täysin hukassa Rikun kanssa. Riku oli kyllä metsästänyt hänen kanssaan joka päivä, mutta se valitti ettei Aijuleena muuta osannutkaan kuin ampua jousella ja lukea. Kymmenen päivää oli kulunut heidän tulostaan, eikä Aijuleenan ja Rikun suhde ollut kehittynyt. Seuraavana yönä alkoi susien perinteinen yöllinen metsästys. Kaikki sudet liikkuivat pareittain lukuun ottamatta Taroa ja Rikua, jotka metsästivät ihmistensä kanssa. Riku valitti koko ajan, miten kovaa ääntä Aijuleena piti. Madotkin kuulemma ryömisivät piiloon koska he liikkuivat niin äänekkäästi.
   Mutta metsän paha ei mennyt piiloon.
   Se tuli suoraan ääntä kohti.
   Kun Aijuleena ja Riku saapuivat erään jyrkän kallioseinämän viereen, Riku pysähtyi ja murahti. "Metsän paha on piirittänyt meidät", se sanoi. "Minä pakenen nyt."
"Oota!!" Aijuleena huudahti. "Entä mä?!"
"Saat selviytyä omillasi. Osaathan sinä ampua jousella ja lukea. Sinulla ei pitäisi olla ongelmaa."
"Mä en oikeasti selviä! Auta!" Aijuleena alkoi hätääntyä.
"Hmmm... Hyvä on", Riku sanoi mietteliäästi.
"Kiitos!"
"Sillä ehdolla... Että minusta tulee sinun pomosi, ei sinusta minun."
"Mitä vitsiä?! Ei varmalla!"
"Sitten minä lähden."
Riku lähti kävelemään poispäin.
"Oota! Riku!" Aijuleena huusi.
"...Niin?"
"Okei. Mä hyväksyn sun ehdon. Autatko nyt?"
"No selvä on sitten, pentu."
Aijuleena suuttui pennuksi kutsumisesta, mutta päätteli, ettei kannattanut närkästyttää Rikua juuri nyt. Ei ole järkevää suututtaa ainoaa pelastuskeinoaan kun on pahuuden saartamana pimeässä metsässä keskellä yötä.
"Ensin minä laitan sinulle pannan", Riku sanoi.
Tätä Aijuleena oli pelännytkin. Ei keinoa pyristellä pakoon. Hänen olisi pakko ryhtyä Rikun alaiseksi.
"Okei. Tässä on panta", Aijuleena sanoi alistuneesti ja ojensi pannan Rikulle. Riku otti sen ja sai jotenkin, hampaiden ja tassujen yhteistyöllä, laitettua sen Aijuleenalle. Sitten Riku hyökkäsi pimeyteen. Sieltä kuului sarja kamalia kiljahduksia ja sitten Riku tuli taas näkyviin. "Hoitelin sen. Nyt lähdemme takaisin pesälle", se sanoi.
   Paluumatkan varrella kävi ilmi, että pannalla oli sivuvaikutuksia.
   Kun he olivat kävelleet noin kolme tuntia, Riku sanoi: "Levätään hetki. Taistelu metsän pahuutta väsyttää minua."
"Mutta mehän ollaan melkein pesällä!" Aijuleena valitti. "Me voidaan ihan hyvin kävellä sinne."
"Ei, me lepäämme nyt. Istu", Riku sanoi tiukasti.
   Äkkiä Aijuleena huomasi, että hänen jalkansa yrittivät koukistua istuma-asentoon itsekseen. Hän käytti kaiken tahdonvoimansa ja onnistui pysymään suorana, minkä seurauksena hänen jalkansa pettivät ja hän lysähti istualleen märälle sammaleelle. "Mitä vitsii! Mikä tässä-" Ja silloin Aijuleena muisti, mitä Kata oli kertonut pannan käskyvoimasta. Sen ansiosta susille toimivat samat käskyt kuin koirillekin, esimerkiksi 'istu', 'maahan' ja 'anna tassu'. Pahuksen pahuksen pahus! Aijuleena ajatteli. Miten hän oli voinut unohtaa käskyvoiman?! Hän ei olisi luultavasti suostunut Rikun ehtoon jos olisi muistanut.
   He tulivat pesälle aamun sarastaessa. Aijuleena ei halunnut selittää mitään Kiiralle, joten hän syöksyi heti vaihtamaan päälleen poolopaidan, joka peitti kaulapannan joka hänellä oli kaulassaan.
   Se ei auttanut. Samaan aikaan kun Aijuleena vaihtoi paitaa, Riku meni tietenkin kerskailemaan Tarolle saavutuksillaan. Joten kun Aijuleena tuli takaisin pesälle Kiira oli heti hänen kimpussaan. "Onks se totta mitä Taro kerto Rikun sanoneen? Onko sulla kaulapanta?" hän kysyi, selvästikin leikillään. Aijuleena mökötti. "Ei vakaville asioille saa nauraa!" hän sanoi ylimököttävästi.  Kiira katsoi häntä tarkemmin ja vetäisi sitten äkkiä hänen poolopaitansa kaulusta alemmas. Hän näki pannan ja purskahti nauruun. "Voi hyvät ihmiset ja sudet, Aaja! Miten sä ton onnistuit saamaan?!"
   Aijuleena kertoi koko tarinan eikä Kiira lakannut hetkeksikään nauramasta. "Siis oikeesti! Ihmisellä kaulapanta, jonka on laittanu susi! Ihan pimeetä. Totteletko sä komentojakin? Istu!" Kiira hekotti. Hänen yllätyksekseen Aijuleenan jalat pettivät ja tämä lysähti maahan. "Voi.. EI! Ei oikeesti oo totta!" Kiira ulvoi naurusta. "Ei oo totta ei", mutisi Aijuleena, joka oli toivonut että komennot toimisivat vain kun Riku sanoi ne.
"Maahan!" Kiira huusi.
Aijuleena lysähti makuulleen.
"istu, Aaja!"
Aijuleenan jalat pakottivat hänet istumaan.
"Leiki kuollutta!"
Aaja teki työtä käskettyä.
"Anna tassu!"
Aijuleenan käsi totteli, vaikka Aijuleena itse olisi halunnut juosta karkuun.
"Ei vitsi, nyt lopetat!!" hän karjaisi.
"Okei, okei. Säkin kyllä käyttäisit tilaisuuden hyväkses jos sellasen saisit. Mä muuten sain Taron pantaan suunnilleen samaan aikaan kun Riku sai sut. Onneks, tän jälkeen olis voinu olla vaikeeta. Istu!"
"Sä sanoit että sä lopettaisit!"
"En mä haluukkaan. Pari kertaa vielä! Anna tassu!"
Äkkiä Kiiran takaa kuului pelottava murahdus. Se oli Riku. "Anna Aajan olla", Riku sanoi Kiiralle. Aijuleena näki, että Riku oli tosissaan. "Okei, okei, rauhotu", Kiira sanoi.
Aijuleena ihmetteli, miksi Riku oli 'pelastanut' hänet Kiiralta. Eihän susi edes näyttänyt välittävän hänestä.
Riku lähti marssimaan läheiselle kalliolle ja katsoi Aijuleenaa sillä tavalla, että pannan vaisto laittoi hänet lähtemään perään.
  Riku istui kallion huipulla ja Aijuleena istui viereen ennen kuin 'istu'-komento saisi hänet taas uhrikseen. "Kuule Aaja, miksi luulet minun kieltäytyneen pannasta?" Riku kysyi.
"Öh, luulenpa et komentojen takia..."
"Ei. Vaan siksi etten halunnut sinusta pomoani."
Aijuleena katsoi häntä murhaavasti.
"No hyvä on, olit oikeassa. En halunnut joutua käskettäväksi kuin koira."
   Aijuleena toivoi, että olisi käynyt niinkuin fantasiakirjassa varmasti, eli Riku olisi sanonut: "Nyt varmaan ymmärrät tämän, joten voin ottaa pannan sinulta pois. Heitetään se puskaan ja ollaan tasaveroisia tiimissä", mutta niin ei tietenkään käynyt.
"Hyvä. Tämä onkin varmaan ensimmäinen kerta kun susi on ihmisen pomo. Sinua on hauska komennella!" Riku sanoi. "Haetaan Taro ja Kiira pesältä ja lähdetään metsäkeskukseen. Treenauksemme alkaa siellä."
Aijuleena ei keksinyt muutakaan. "Selvä, pomo!" hän huudahti.