Hän pakkasi reppunsa ja lähti. Kavon läpi hypätessään hän tunsi aina kummallisen painottomuuden tunteen. Aivan kuin hän ei olisi ollut olemassakaan. Olemassaolosta häntä kuitenkin muistutti jännityksen muljahdus vatsassa. Hän ei ollut koskaan lakannut hieman pelkäämästä tätä hetkeä. Entä jos hän päätyisi jonnekin aivan muualle kuin sisällissotien aikakaudelle? Hän ei tiennyt, mitä hän silloin voisi tehdä. Mutta tälläkin kertaa, kuten aina, hän näki kaivosta kiivetessään pienen matkan päässä suuren puun hahmon, joka kertoi, että hän oli päässyt taaskin turvallisesti oikeaan paikkaan. Nyt hän suuntasi Kaeden majalle.
   Inuyashaa ärsyttivät Kagomen ainaiset kokeet. Mitä niin tärkeää niissä oli? Mikä oikeastaan voisi olla tärkeämpää kuin Shikonin siepaleiden jahtaaminen? Tyhmä Kagome! Inuyasha oli päättänyt ärsyttää Kagomea tosissaan, joten sinä päivänä jolloin Kagome oli sanonut palaavansa, hän meni metsään ja päätti pysytellä yksikseen iltaan saakka. Saisipa Kagome nähdä, ettei häntä niin kamalasti kiinnostanut odottaa koko ajan tämän paluuta. Mitä hän yhdestä tytöstä. Paras kai etsiä jokin yookai, johon purkaa raivonsa. Hän lähti kävelemään pohjoiseen seuraten karhuyookain hajua.
  Karhuyookai oli pian hoideltu. Se oli juuri tuhoamassa pientä kylää, kun Inuyasha saapui paikalle. Hän raapaisi yookain hajalle ja kääntyi takaisin Kaeden kylälle päin.
  Kaivon lähellä hän näki maassa oudon punaisen, pisaran muotoisen riipuksen. Se on varmasti Kagomen, hän ajatteli. Otan sen itselleni talteen, ja jos Kagome kysyy sen perään, olen löytävinäni sen maasta. Inuyasha oli jostain syystä taas todella vihainen Kagomelle.
  -Inuyasha! Kagome huusi, -Tulithan sinä lopulta. Luulin jo, että olet taas joutunut Kaguran uhriksi*. -Älä muistuta minua, Inuyasha tiuskaisi. Kagome oli ärsyttävä yrittäessään vitsailla. Inuyasha marssi normaalille nukkumapaikalleen, puuhun talon vieressä. Jossain vaiheessa illalla Kagome toi puun alle nuudeleita Inuyashaa varten, mutta Inuyasha vain hymähti, kun tämä pyysi häntä syömään muiden kanssa. Ei häntä huvittanut. Nuudelit hän tosin tietysti söi.
  Seuraavana päivänä he lähtivät jatkamaan matkaa. Itse asiassa Shikonin sirpaleiden etsiminen itsessään oli kuolettavan tylsää. He vain harhailivat ympäriinsä odottaen, että Kagome tuntisi jossain sirpaleen, ja matkan varrella he tuhosivat paljon yookaita hyötymättä siitä itse lähes yhtään. Se ärsytti Inuyashaa, mutta nopeampaa tapaa löytää sirpaleet ei ollut. Tai no, nopeampaa olisi tietenkin ollut, jos he eivät olisi sekaantuneet asioihin, jotka eivät heille kuuluneet, mutta Sango, Miroku ja Kagome, ihmisiä kun olivat, olivat niin helläsydämisiä etteivät voineet jättää ketään pulaan. Se oli ärsyttävää, mutta sen saattoi kestää, kun tiesi että heistä oli hyötyä. Omituista. Eikös hän ennen ollut kulkenut heidän kanssaan sen takia, että he olivat ystäviä? Hän ei ollut varma. Mutta tänään hänestä ei ainakaan tuntunut siltä. Äkillinen tunne olisi voinut vaikuttaa hänestä oudolta, jos hän olisi pysähtynyt ajattelemaan sitä, mutta ei hän pysähtynyt. Ei hän viitsinyt.
  Noin puolenpäivän aikoihin Miroku huusi Inuyashaa pysähtymään. -Mitä nyt? Inuyasha kysyi kyllästyneenä.
-Sinä ehkä jaksat juosta koko päivän, mutta me emme. Pysähdytään hetkeksi lepäämään.
-Ei ole aikaa! Inuyasha huusi.
-Meidän täytyy löytää Shikonin sirpaleet niin pian kuin mahdollista. En jaksa tuhlata aikaani turhaan lepäämiseen.
Miroku katsoi Inuyashaa vihaisesti. -Me ihmiset emme kestä sinun tahtiasi, Inuyasha. Meidän täytyy levätä. -No siinä tapauksessa levätkää keskenänne. Minä jatkan matkaa, Inuyasha sanoi kylmästi ja lähti juoksemaan eteenpäin Kagome selässään niin kovaa, etteivät Miroku ja Sango pysyneet hänen perässään vaan luovuttivat pian.
-Mitä sinä oikein aiot, Inuyasha?!? Kagome huusi. -Emme me voi jättää Sangoa ja Mirokua jälkeen tuolla tavalla! -Miksemme voisi? Inuyasha sanoi. Kagome hätkähti. -He eivät ehkä löydä meitä enää, jos joudumme liian kauas toisistamme! Kagome huudahti. -Mitä siitä? Inuyasha kysyi. -Ei heidän tarvitse löytää meitä. Pärjäämme ihan hyvin ilman heitäkin. Inuyashan sanojen kylmyys yllätti hieman häntä itseäänkin. Tuntui kuin hänen tunteensa olisivat vaimentuneet viime yön aikana. Kagome säpsähti. -Mutte hehän ovat meidän ystäviämme! hän huusi. -Niin olivat, Inuyasha vastasi. Hänen sydämensä ei tuntenut mitään, kun hän ajatteli Sangoa ja Mirokua. He olivat vain kaksi ihmistä, joista hän oli hyötynyt hetken ajan, siltä hänestä tuntui nyt. Kagome suuttui. -Inuyasha, käänny ympäri! Meidän täytyy mennä takaisin Mirokun ja Sangon luokse! Kyllähän sinäkin heistä todellisuudessa välität! hän kiljui. Inuyasha oli käyttäytynyt oudosti siitä asti, kun Kagome oli tullut takaisin omasta maailmastaan, ja nyt tämä alkoi jo pelottaa Kagomea. -Ole hiljaa ja etsi seuraava Shikonin sirpale. Haluan saada Shikonin pian kokoon, että pääsen roikkumasta tässä ihmisporukassa, Inuyasha käski. -Vai että haluat sinä päästä meistä eroon. Haluatko sinä päästä minustakin mahdollisimman pian eroon? Kagome säpsähti. Nyt häntä todella pelotti. Inuyasha käyttäytyi aivan kuin hän ei olisi edes ollut Inuyasha, vaan joku täysin toinen, ilkeä henkilö. -Mitä sinä sitten kuvittelit? Että jään roikkumaan sinun seuraasi senkin jälkeen, kun Shikon on kasassa ja minusta on tullut täysi yookai? Ei minulla ole mitään syytä pysyä sinun kanssasi sen jälkeen. En minä tarvitse sinua mihinkään muuhun kuin etsimään Shikonin sirpaleita! Inuyasha sanoi kylmästi. Kagome melkein tunsi kylmyyden hohkaavan tästä. -Inuyasha, istu! Kagome huusi. Inuyasha lensi naamalleen maahan, ja Kagome lähti juoksemaan karkuun huutäen aina välillä 'istu' sen varalta, että Inuyasha oli lähtenyt hänen peräänsä. Häntä pelotti kamalasti. Jokin oli pahasti vialla, se oli varmaa. Inuyashahan oli sanonut  haluavansa tuhota Shikonin sen jälkeen, kun oli kuullut sen toistavan kamalaa tarinaa. Jokin vaikutti Inuyashaan ja sai hänet tekemään asioita, joita hän ei olisi normaalisti tehnyt. Ja se tunne, aivan kuin Inuyasha olisi hohtanut kylmää - hetkinen. Oliko se todella vain kuvitelmaa? Eikös jokin ollut todellakin hohkannut kylmää siinä lähellä. Ei tavallista kylmää. Se oli hiukan samanlaista kuin se, miten hän tunsi Shikonin sirpaleet. Kagome kääntyi katsomaan, ettei Inuyasha enää varmasti seurannut häntä, ja äkkiä hän törmäsi johonkuhun. Kagome kiljaisi.
  -Rauhoitu, Kagome, Miroku sanoi. -Mitä on tapahtunut, miksi et ole Inuyashan kanssa? Miroku ja Sango olivat varmaan lähteneet Inuyashan perään, ja Kagome oli törmännyt heihin. -Inuyasha ei selvästikään ole kunnossa, Kagome sanoi. -Hän puhuu omituisia. Aivan kuin hänen tunteensa olisivat kokonaan jäätyneet. Ja tunsin outoa, kylmää voimaa hänen lähellään. Miroku näytti miettiväiseltä. -Olisikohan... hän mutisi. Kagome katsoi Mirokua.
-Mitä?
-On olemassa kirous, joka jäädyttää tunteet. Samui kokoro**. Mutta siinä tapauksessa Inuyashan täytyy kantaa esinettä, johon kirous on laitettu. Ei riitä, että hän on koskenut sellaista esinettä, hänen täytyy kantaa sitä mukanaan, jotta kirous saattaa ottaa hänet valtaansa. Esinettä täytyy kantaa kaksi päivää, ennen kuin kirous tulee täydelliseksi. Sen jälkeen kirottu henkilö on erittäin vaikea saada 'sulamaan', sillä hänen sydämensä on täysin jäässä.
-Mitenköhän pitkällä Inuyashan kirous on, jos nyt ylipäätään on kysymys tuosta kirouksesta?
-Luultavasti ei vielä täydellinen, mutta ainakin jo suurin osa ensimmäisestä päivästä on kulunut.
Kagome ei voinut kuvitella Inuyashaa paljon tunteettomammaksi kuin tämä oli äsken ollut. Hän värähti. -Meidän pitää lähteä hänen peräänsä, hän sanoi. He nousivat Kiraran selkään. -Lennä Inuyashan luokse, Kirara, Sango käski.
   Inuyashasta tuntui oudolta. Kuin hän olisi ollut kokonaan jäätä. Hänestä ei ollut tuntunut miltään, kun Kagome oli juossut säikähtäneenä pois. Hän ymmärsi, ettei hänelle olisi mitään hyötyä tuosta tytöstä, ellei tämä haluaisi auttaa, sillä Kagomen tarvitsi sanoa vain yksi sana, niin Inuyasha kaatui maahan. Ainoa tunne, mitä hän tunsi Kagomen juostessa metsään, oli viha. Hän oli äärettömän vihainen tuolle tytölle, ja se tuntui oudolta. Hän muisti yhä, että aina ennen kun Kagome oli juossut pois, häntä oli harmittanut, ja hän oli tuntenut pientä surua. Nyt viha tuntui olevan ainoa tunne, jota hän enää tunsi. Ne henkilöt, joille hän ei ollut vihainen, olivat vain niitä, jotka hänen kannattaisi tuhota, ja niitä, joista hän voisi hyötyä. Ja hiljalleen vihakin tuntui kuluvan pois, samoin tuo tyynen ihmettelevä tunne. Ei hänellä ollut halua saada tunteitaan takaisinkaan, se ei ollut järkevää. Nyt olisi tärkeää lähteä etsimään seuraavaa Shikonin sirpaletta. Hän päätti kysellä kylistä, oliko siellä päin näkynyt oudosti voimistuvia yookaita. Hän suuntasi koilliseen, mistä hän haistoi suuren määrän ihmisiä.
   -Tuolla hän on, Sango sanoi. Hän oli huomannut Inuyashan kylän ihmisvilinässä. -Missä? Kagome kysyi. Sango osoitti: -Tuolla, hän puhuu kylän sepälle. Hän on peittänyt korvansa huivilla. Nyt Kagome näki Inuyashan. Tämä näytti kyselevän jotain mieheltä, joka oli selvästikin äsken ollut takomassa auraa viereisessä pajassa. -Odotetaan häntä kylän ulkopuolella, Sango sanoi. -Sitten voimme koittaa mennä puhumaan hänelle.
   Inuyasha oli saanut tietää, että kylän läheiseen metsään menneet ihmiset eivät enää tulleet takaisin. Monet olivat lähteneet etsimään heitä, mutta kun viidettäkään etsijää ei ollut alkanut kuulua takaisin, he olivat luovuttaneet, eivätkä enää lähteneet metsään. Se saattaa olla yookai, jolla on Shikonin sirpale, Inuyasha ajatteli. Pahus, tämä on hidasta. Mutta todellisuudessa se ei suututtanut häntä paljoakaan. Jos hän ei saanut asiaa tehtyä helpompaa tietä, se piti tehdä vaikeampaa. Hitaus kyllä vähän ärsytti häntä, mutta ennen pitkää hän lopulta saisi Shikonin kasaan. Hän nopeutti vauhtia ehtiäkseen pian temppelille tarkistamaan, oliko siellä Shikonin sirpale, ja jos olisi, ottamaan sen mahdollisimman nopeasti itselleen. Äkkiä jokin syöksyi taivaalta hänen eteensä.
  Hän pysähtyi ja totesi Kiraran pysähtyneen hänen eteensä selässään Sango, Miroku ja Kagome. -Mitä asiaa teillä on? Jos ette aio kertoa minulle, onko lähistöllä Shikonin sirpale, voitte yhtä hyvin väistyä, Inuyasha sanoi kylmästi. Häntä ei kiinnostanuttuhlata aikaansa näihin ihmisiin, ellei heistä olisi hänelle hyötyä. -Oletko sinä tänään tai eilen ottanut mukaasi jonkin esineen, mitä sinulla ei ole ollut ennen? Kagome kysyi. Inuyasha katsoi häntä. Vain katsoi, ilman minkäänlaista tunnetta. -Löysinhän minä eilen tämän riipuksen kaivon läheltä. Voin myydä sen sinulle, jos tahdot ostaa, Inuyasha sanoi ja otti esiin punaisen pisaran. Kagome näytti tuntevan jonkinlaista voimaa hohkaavan riipuksesta, sillä hän värähti. -Anna se minulle, Kagome sanoi ja ojensi kätensä. -Miksi? Inuyasha kysyi. -Myyn sen kyllä jos ostat. Hän ei aikonut antaa riipusta Kagomelle, ellei hän voisi hyötyä siitä jollain tavalla. -Tuo riipus on kirottu. Se on jäädyttänyt tunteesi, Kagome sanoi. -Entä sitten? Inuyasha tuhahti. -Pystyn toimimaan järkevämmin, jos sellaiset tunteet kuin ystävyys tai rakkaus eivät muuta päätöksiäni. Kagome näytti kauhistuneelta. Hän käänsi katseensa pois Inuyashasta ja nojasi Kiraran pehmeään turkkiin.
  -Inuyasha, Miroku sanoi. -Sinä hyödyt siitä, jos saat tunteesi takaisin. Jos saat tunteesi takaisin, Kagome auttaa sinua keräämään Shikonin sirpaleita, jolloin saat ne nopeammin kasaan. Inuyasha mietti hetken, mutta totesi sitten: -Jos saan tunteeni takaisin, en hyödy mitään Shikonin kokoamisesta, sillä silloin haluan vain tuhota sen tyhmässä oikeudenmukaisuudessani. Enkä kyllä taida myydäkkään tätä teille, sekin sisältäisi vaaran. Väistykää, minun täytyy jatkaa matkaa.
Miroku aikoi estää Inuyashaa, mutta Kagome pyysi häntä lopettamaan. -Anna hänen mennä. Sayonara, Inuyasha. En ole varma... tapaammeko enää, Kagome sanoi ja purskahti itkuun. Hän, Sango ja Miroku nousivat takaisin Kiraran selkään ja lensivät pois. Kun Inuyasha ajatteli Kagomen sanoja ja katsoi sinne päin, minne tämä oli kadonnut, Inuyasha tunsi itsensä omaksi yllätyksekseen surulliseksi. Hän kyllä tiesi, että vähitellen tunne hiipuisi pois niin kuin kaikki muutkin tunteet, mutta hän ei voinut estää sitä, että kun hän ajattei ettei enää tapaisi Kagomea ja muita, hänen poskelleen vierähti kyynel. Ja toinen. Hän seisoi keskellä peltoa ja itki, vaikka tiesikin, ettei hänen ollut mitään järkeä vain seisoa siinä. Kyyneleet hiipuivat, ja lopulta viimeinen pieni kyynel vierähti hänen poskelleen. Se ei ehtinyt edes pudota maahan, ennen kuin se jäätyi pieneksi kristallikiteeksi.

Oli kulunut puoli vuotta. Inuyasha ei ollut enää nähnyt Kagomea, Mirokua ja Sangoa, mutta oli kuullut heidän kulkeneen ympäri maata keräämässä Shikonin sirpaleita aivan kuten Inuyashakin. Nykyään Inuyasha ei tuntenut enää mitään, ja vähitellen hän oli myös unohtanut, miltä tuntui kun sydämessä jyskytti jokin tunne. Vähitellen hän oli tullut myös melko välinpitämättömäksi. Hän ei enää kovin palavasti halunnut tulla kokonaan yookaiksi. Ei se edes tuottaisi hänelle iloa. Hän oli joka tapauksessa jatkanut Shikonin sirpaleiden etsimistä. Hänellä oli niitä nyt kuusi. Ja seitsemännen hän arveli saavansa tänään. Eräässä temppelissä säilytettiin kuulemma 'pyhää kidettä', ja hän arveli, että se voisi olla Shikonin sirpale. Hän siis meni temppeliin.
   Sisällä oli hämärää, ainoastaan yhdestä kattoikkunasta tuli valoa huoneeseen. Valoläikässä oli tummapuinen lipas, jossa oli kuin olikin Shikonin sirpale. Inuyasha käveli sen luo, ojensi kätensä ottaakseen sen... Mutta äkkiä hänet valtasi outo haluttomuuden tunne. Miksi hän oikeastaan keräsi sirpaleita? Ei hänen enää tehnyt mieli tulla kokonan yookaiksi. Haluaminenkin on tunne, tavallaan. Ja juuri nyt, lopulta, Inuyashan tunteet olivat kokonaan jäässä. Hän ei enää halunnut tehdä mitään. Hän vajosi istualleen temppelin lattialle nojaten pylvääseen, ja nyt kun kirous oli saanut hänen tunteensa valtaansa, se alkoi jäätää häntä muualtakin. Pian hän ei olisi pystynyt liikkumaan, vaikka olisi halunnutkin, sillä kirous oli alkanut jäädyttää hänen kehoaan saatuaan hänen tunteensa. Sillä sehän joka tapauksessa oli kirous, eivätkä kiroukset loppujen lopuksi ole sellaisia, joista niiden kohde voisi hyötyä. Ennen kuin Inuyashan kaikki tunteet jäätyivät, hän lopulta toivoi saavansa tunteensa takaisin, sillä ei elämällä loppujen lopuksi muuten olisi merkitystä. Sitten jää laskeutui hänen päälleen, eikä hän enää tuntenut eikä ajatellut mitään.
  Kagome oli vaeltanut Mirokun ja Sangon kanssa pitkään. He eivät olleet kuulleet mitään Inuyashasta kokonaiseen puoleen vuoteen. He olivat onnistuneet keräämään kymmenen Shikonin sirpaletta, mutta muutamaa löytämäänsä he eivät olleet onnistuneet saamaan, vaan olivat joutuneet pakenemaan henkensä uhalla niitä kantavilta yookailta. Kagome oli viettänyt enemmän aikaa kotonaan, joten hän oli pärjännyt pitkästä aikaa paremmin koulussa. Mutta koko ajan hän oli kaivannut Inuyashaa. Ehkä juuri sen takia hän oli viettänyt niin paljon aikaa omassa ajassaan. Saadakseen jotain muuta ajateltavaa. Mutta nyt hän oli ollut jo viikon yhteen mittaan kotona, joten hän päätti mennä takaisin sisällissotien aikakaudelle. Hän halusi saada Shikonin kokoon, sillä muussa tapauksessa se toisi paljon pahuutta maailmaan. Ja kai hän salaa vieläkin toivoi tapaavansa Inuyashan jossain.
   Kagome tunsi Shikonin sirpaleen. Se oli pienen, eteläisen kylän temppelissä. Kyläläiset ilmeisesti palvoivat sitä pyhänä kivenä. Hän, Sango ja Miroku menivät temppeliin. Siellä todellakin oli Shikonin sirpale. Kagome meni rasialle, missä sirpaletta pidettiin, poimi sirpaleen ja laittoi sen kaulassaan kantamaansa lasipurkkiin. Miroku ja Sango tutkivat temppeliä, kun äkkiä Miroku huudahti hämmästyneesti. -Mitä nyt? Kagome kysyi ja meni Mirokun luokse katsomaan, mistä tämä oli hämmästynyt. Kagome läiskäisi käden suulleen, ettei olisi huutanut.
  Inuyasha istui maassa pylvääseen nojaten. Hänen silmänsä olivat kiinni eikä hän liikkunut, ja hän oli jääkylmä. -Inuyasha! Kagome huusi.
  Inuyasha havahtui horroksestaan. Hän ei ollut ollut tajuttomana, hän ei vain ollut tehnyt mitään niinä kolmenatoista päivänä, kun hän oli istunut tässä pylvään juurella. Nyt hän huomasi olevansa niin jäätynyt sydämestään, ettei pystynyt liikkumaan. Mutta hän ei välittänyt. Ei hän erityisemmin halunnutkaan liikkua. Kagome huomasi hänen kaulassaan olevan kirotun riipuksen ja otti sen varovasti pois. Jokin jäinen Inuyashan sisällä napsahti rikki, ja nyt hän pystyi taas liikkumaan, joten hän avasi silmänsä. Mutta hän ei vieläkään tuntenut mitään, eikä hänen tehnyt mieli liikkua. Kagome laski riipuksen lattialle ja löi sitä nuolellaan, jolloin verenpunainen kivi halkesi. Nyt riipuksesta ei ollut vaaraa. Heidän täytyi vain saada Inuyashan tunteet takaisin. -Miroku. Miten Inuyashan tunteet voi saada takaisin? Kagome kysyi. -Itse asiassa en oikein tiedä, Miroku sanoi, -Täytyy tehdä jotain, mikä saa hänet tuntemaan jotain. Se toimii kaikissa tapauksissa eri tavalla. -Hyvä on sitten. Meidän täytyy viedä hänet jonnekin muualle, missä voimme olla rauhassa.
   Sango huokaisi. He olivat lentäneet Kiraran kyydillä erääseen tuntemaansa tyhjälleen jääneeseen majaan, missä kulkijat tapasivat yöpyä. He olivat laittaneet nuotion, ja hän oli lähtenyt Mirokun kanssa etsimään jotain syömistä. Kagome oli jäänyt majaan Inuyashan kanssa. Inuyasha ei ollut koko aikana sen jälkeen kun he olivat löytäneet hänet, tehnyt mitään eikä sanonut yhtäkään sanaa. Kagome oli yrittänyt saada hänen tunteensa palaamaan, mutta ei ollut onnistunut.
  Kun Sango ja Miroku palasivat majalle, mikään ei ollut muuttunut. He söivät Mirokun joesta pyytämät kalat, ja sitten kävivät nukkumaan. Kagome ei olisi halunnut, mutta lopulta Miroku sai hänet myöntymään. Sango ja Kagome menivät nukkumaan viereiseen pikkuhuoneeseen, mutta Miroku itse ei saanut unta. Hän katsoi pienentynyttä nuotiota, nousi ylös ja käveli Inuyashan luokse.
-Olet sinäkin aika typerys, vain makaat tuolla lailla haluttomana, ja saat Kagomen itkemään, Miroku sanoi vähän kiukkuisesti ja potkaisi Inuyashaa. Inuyasha ponkaisi pystyyn ja huusi: -Minä olen kirouksen alaisena, idiootti! En minä edes voisi tuosta vain nousta seisomaan, ja.. Huh?
  Miroku tuijotti häntä ihmeissään, ja Inuyasha tuijotti takaisin vähintään yhtä hämmästyneenä kuin Miroku. Sitten Miroku purskahti nauruun. Inuyasha virnisti pienesti, ja pamautti sitten Mirokua puolisuuttuneesti päähän. Kagome tuli huoneen ovelle. -Mitä sinä metelöit täällä, Miroku? hän kysyi unisena. Sitten hän huomasi Inuyashan ja muuttui erittäin hämmästyneen näköiseksi. Sitten hän ryntäsi halaamaan Inuyashaa. -Eh.. eh.. Inuyasha oli hämillään, eikä tosiaankaan tiennyt, miten reagoida. -Miten kirous oikein murtui? Kagome kysyi ihmeissään Inuyashalta. -Minä suutuin tuolle idiootille, Inuyasha tokaisi ja viittasi kädellään Mirokuun päin. Sitten, aivan äkkiä, Inuyashan jalat pettivät, ja hän romahti maahan.-Mikä hätänä? Kagome kysyi hätääntyneesti. -Ei minulla mitään hätää ole, Inuyasha sanoi nolona. -Voimani ovat vain lopussa. Minä en ole syönyt mitään kolmeentoista päivään.

*Ks. Erilainen Inuyasha-fanfiction
**Samui = kylmä
Kokoro = sydän