Ookamit: Rewrite _2 06/10/2010
Kun Aijuliina heräsi, hän ei meinannut millään tajuta, missä hän oikein oli.
Add Comment Ookamit: Rewrite _1 06/02/2010
Ookamit: Rewrite on nimensä mukaisesti Ookamit uudelleenkirjoitettuna. Ajattelin tehdä siitä jotain kirjantapaista, mutta ei siitä kovin hyvää tullut, joten julkaisen sen nyt täällä; onhan se kumminkin parempi kuin alkuperäisversionsa, joten jonkinlaista viihdykettä siitä varmaan saa jos haluaa lukea. Tarina liikkuu aika reilusti hitaammin kuin aiemmassa versiossa, joten en päässyt loppujen lopuksikaan kovin pitkälle juonessa ennen kuin totesin, ettei uusi versio ole tarpeeksi hyvä.
Anyway, tässä versiossa tulee esille se, millainen Aajasta kehittyi minun mielikuvissani sitä mukaa kun kirjoitin vanhaa versiota tarinasta. "Uusi" Aaja on aika erilainen kuin vanha, mutta ottakaa huomioon, että useimmat asiat ovat hänen perusluonteessaan säilyneet, vaikkei se näin alusta näykään. Joten, lyhyemmittä puheitta, Ookamit: Rewrite - osa 1. Enjoy. Yhtenä päivänä minä huomasin, etten osaakaan kirjoittaa.
Ookamit 14 04/05/2010
Kata ei ollut malttanut häipyä metsäkeskuksesta kun Ahti tuli, koska, kuten hän väitti, sinne tarvittiin yksi ÄLYKÄSkin aikuinen. Ookamioppilaat arvelivat, että oikeasti Kata halusi olla Ahdin kanssa, mutteivät uskaltaneet huomauttaa siitä peläten Katan raivoa.
Ookamit 13 [Pahanonnennumero >;3] 04/02/2010
Aijuliina hätkähti hereille, kun joku soitti käytävällä radiosta täysillä Apulannan Faarao-biisiä. Ei mikään maailman ihanin herätys. Hän ponkaisi pystyyn ja koitti hengittää rauhallisesti ja saada pulssinsa rauhoittumaan. Ja peitti korvansa käsillään kunnes käytävästa kuului kolahdus ja Kimin kiukkuinen ääni, ja musiikki lakkasi.
Ookamit ykkönen [kommenttiraidalla.] 03/07/2010
Tere! Mulla oli tänään kivaa Ookamien vanhaa kunnon ykkösosaa lukiessa. Voi hyvä pahuksen pahuksen pahus, miten mahtavaa ja yksityiskohtaista kerrontaa. I'm tellin' you, mä oikeesti OON kehittyny, kiitosrakashyväJumala!
...Morecambe & Wise Millon mä ton oon copypastannu?! :''D Kommentit on [näin]. ...Aijuliina oli kävelemässä koulusta kotiin kuullessaan siitä ensimmäisen kerran. Ookamit 12 12/25/2009
Kesä oli mennyt ihan hyvin.
Aijuliina oli käynyt oman seurakuntansa rippikoulun Helsingissä, eikä tietenkään ollut saanut kuin muutamia uusia tuttuja, mangafaneja, joista yksi pukeutui lolita-mekkoon konfirmaatiopäivänä. Se oli näyttänyt hassulta alban alla. Ookamit 11 05/02/2009
Aijuliina oli taas normaalin kokoinen. Gin to Hagane desu ka... 04/30/2009
Ookamit KYMMENEN! 04/06/2009
"Tänään me lähdemme metsään opiskelemaan perusselviytymistaitoja", Kata sanoi. Oli kaunis, hyvin luminen päivä viikko sen jälkeen, kun Aijuliina oli muuttunut viisivuotiaaksi. |