Tänään satoi ja tuuli,

ja sama vissiin jatkuu huomennakin.

Kotimatkalla riisuin hatun päästä,

annoin tuulen ja sateen piestä hiukseni sekaisin.

Olisi pitänyt lukea bilsankokeisiin

mutta kun tulin kotiin, 

huomasin,

että tuuli oli paiskannut huoneeni ikkunan auki.

Oli ihan liian kylmä että olisin

Sateesta

Tuulesta

Väsymyksestä

Harmaudesta

Laiskuudestani huolimatta jaksanut käydä hommiin.

Keitin teetä

ja luin Mustemaailmaa,

ja ennen kuin huomasinkaan,

pystyin jo melkein kiinnostumaan

ihmisen ruumiinrakenteesta,

vaikka muutamat osiot saivatkin minut melkein yökkäilemään.

Tsubasa Reservoir Chroniclesin loppu 

("For real this time")

...Ei loppujen lopuksi

jättänytkään tyhjää tunnetta

vaan hymyn sydämeeni.
 
Kino no Tabi 09/04/2009
 
Tällanen 'Jutska taas. Varoitus: spoilereita. Älä lue jos et haluu nähä spoilereita.
 
Koulu alkoi taas 08/20/2009
 
Muistan vielä hyvin, miten ekalla luokalla kouluun meneminen oli ihanaa. Sain oppia uusia asioita. Kirjaimia ja numeroita!! Tuntui taikuudelta, miten saatoin oppia laittamaan sanani paperille. Olin ylpeä, kun opin kirjoittamaan sanoja kuten 'kissa' tai 'lumikasa'.
   Nykyään asiat ovat hieman toisin.
On pakko oppia, jotta saisin hyvät arvosanat ja pääsisin siihen lukioon, johon haluan. Muuten ihan kiva, mutta opettajat ovat paukapäitä. Tai ainakin suurin osa.
   Englannissa minä olen ihan hyvä. Osaan kirjoittaa kieltä sujuvasti, ja uusia sanoja ei ainakaan ensimmäisestä kirjan kappaleesta juuri löytynyt. Mutta ne kotitehtävät. Jätin kerran tekemättä, ja opettaja sanoi, että se sitten näkyy numerossa jos niitä jättää enemmän. Vaikka mä osaan jo niin hyvin!!
   Biologia-Maantieto on ainainen painajaiseni. Se johtuu yksinomaan opettajasta. Rullis vyöryy tunnin alussa pöytänsä taakse, alkaa puhua asioista, joita ei koskaan kysytä kokeissa, jäkättää joka ikiselle oppilaalle joka ei vaikuta katsovan ihaillen Hänen läskejä kasvojaan, ja kuuluttaa tunnin lopuksi läksyksi koko kappaleen tehtävät. Ja ihan niin kuin se ei riittäisi, joka tunnilla on paikalla myös kouluavustaja, joka vahtaa onko läksyt tehty ja onko ne tehty kunnolla. Onneksi avustaja on sen verran kivempi tyyppi, ettei aina valita Rullikselle jos en ole tehnyt Pyhiä Kotitehtäviäni. Minä sentään opin suhteellisen hyvin kuuntelemalla.
   Muut aineet menevät siinä missä elämäkin. Matikka tosin on pahuksen vaikeaa, mutta siinä ei opettajasta ole paljon valittamista. Paitsi että se haisee tupakalle.
   Mikä minua harmittaa on se, että asiat, joita koulussa opetetaan, ovat itse asissa lähes kiinnostavia. Ongelmana on, että koulussa työskentelevät hyväntahtoiset-mutta-tylsät, ilkeät, liian-tiukat-mutta-todellisuudessa-jopa-ehkä-kivat ja yleensä hieman tai vähän enemmän epäpätevät opettajat eivät osaa esitellä asioita kiinnostavasti. Tällä tavoin lempiaineeni menevät ihan kivasti läpi, mutta muut eivät opettajien takia jaksa kiinnostaa, ainakaan koulun sisäpuolella siihen aikaan kun pitäisi.
    Ikäväkseni olen joutunut toteamaan, että tätä menoa minun on pian pakko puuttua asiaan; ottaa mp3-soittimen kuuloke pois korvasta ja alkaa opiskella.
 
Viime vuonna 04/28/2009
 

Luin taas vanhaa blogiani,
ja sain todeta
Että todella olen kehittynyt
Että osaan kirjoittaa paremmin
nykyään.
Musiikki jota kuuntelin
viime vuoden unelmani
Ne eivät kuulla läpi.
Kuulostan vain lapselliselta.
Miksi?
Olinko todella tällainen
viime vuonnakin?
Samanlainen kuin nyt


Luulin muuttuneeni.
Paljon.
Mutta ainoa ero,
jonka huomaan,
on parantunut kirjoitustyylini.
En minä tosissani kyennyt muuttumaan.
Tämä on vain
jokatalvinen
väsymyskauteni.
So it seems.


Kun ensi vuonna luen tänä vuonna kirjoittamiani asioita,
pidänkö minä niitäkin lapsellisina?


Vaikea uskoa nyt.


En tule tietämään ennen ensi syksyä.


Mutta silloin luultavasti mietin jo samaa asiaa
senvuotisista teksteistäni.

 
For Fai 04/20/2009
 

Aina vaan lisää Tsubasa Reservoir Chroniclesista...

Sattuu.
On niin tuskallista,
miten lakkasit äkkiä 
käyttämästä lempinimiä hänestä.
Kylmää.
Itken lukiessani menneisyydestäsi.
Olet kärsinyt enemmän kuin kukaan.
Kipeää.
Sattuu.
Sinä hymyilit
koko ajan,
mutta todellisuudessa
sydämeesi sattui.
Saatat joutua tappamaan,
tappamaan ystäväsi.
Heidät, joiden puolesta tekisit mitä vain.

Ja kun sait tietää totuuden,
sekin oli tuskallinen.
Niin kipeä.

Ja sitten,
kun vimeinkin,
kaiken kivun ja kärsimyksen jälkeen
kutsuit häntä taas
'Kuro-samaksi',
Olin niin iloinen,
että todella itkin,
Fai.

Alunperin kirjoitin sen englanniksi:
It hurts.
It hurts how you

suddenly stopped using nicknames

for him.

So cold.

I'm crying when I read about your past.

You've sufferd more than anyone else.

It hurts.
It hurts.
You were

smiling all the time,

but hurting inside.
You may have to kill
your friends.

The ones you'd give anything for.
And when you got to know the truth,
it was painful too.
It hurt.

And then,

when you at last,

after all the suffering and pain,

called him
'Kuro-sama'
again,

I was so happy that I cried,
Fai.

 
 

...No, kerrompas vähän kaikkea Ookameihin liittyen, kerta satun olemaan sillä tuulella...


1. Kirjoittaminen.
Mä rakastan Ookamien tarinaa (älkää tulkitko sitä omakehuksi), siis, tarkoitan, että mulla tulee paljon ideoita tarinoiksi, ja tämä on yksi niistä harvoista, joita mä olen oikeasti viitsiny kirjoittaa...

 
Let's smile! 02/13/2009
 

Kadulla kun tulee porukkaa vastaan, niin mä hymyilen niille. Jos ne vaikka tulis iloisiksi.
   Hei, mitä luulet, mitä jos aloitettais pieni ystävänpäivän 'kamppanja'??? Sellanen, että hymyilisit ihmisille. Mitään muuta ei tarvitse tehdä, että saat toisen iloiseksi.
   Ja et kuule ymmärrä jos et kokeile miten kivalta se tuntuu, kun toinen hymyilee takaisin!!!

 
Shiroi 12/26/2008
 

Maailma oli aivan valkoinen. Oli lunta kaikkialla, siellä täällä matalaa kasvustoa; mutta sekin oli valkean jään ja lumen peitossa. Lumi säihkyi kuin se olisi ollut päällystetty pienillä timanteilla, ja siellä, missä oli jäätä, hohti kylmä sileys. Ja taivaskin oli valkoinen, pilvien peitossa, aivan kuin aurinkoa ei olisi ollut olemassakaan, vaan valo hohtaisi suoraan kirkkaasta valkeudesta, joka näytti olevan maailman ainoa asia, jonka ikuista muuttumattomuutta ei kukaan voisi järkyttää.
   Keskellä valkeutta erottui pieni musta piste kuin pieni mustetahra loppumattoman suuressa valkoisessa paperissa, pienenä ja mitättömänä, ja kuitenkin selvästi tämän koko loputtomuuden keskipisteessä. Kun katsoi lähempää, saattoi huomata, että se oli pikkuinen tyttö, pieni kalpea lapsi, joka oli pukeutunut yksinkertaisiin mustiin vaatteisiin. Tyttö tähyili kaukaisuuteen liikkumatta, poskillaan kauan sitten siihen jäätyneet kyyneleet. Hän oli istunut siinä ikuisuuden alusta lähtien, valkean, kylmän ikuisuuden, loppumattoman minuutin.
   Ikiajoiksi paikalleen jäätyneen hetken.

 
 

Mulla oli kaksi parasta ystävää.
Molempien nimet alkoivat J:llä.
Meillä oli yhdessä kerho kellarissa.
Sinne mentiin joka päivä koulun jälkeen.

 
Kiltti tyttö 12/03/2008
 

Tänään luin monta
kaunista tekstiä.
Runoiksi niitä taidettiin kutsua,
vaikka riimejä ei ollut.

 

Create a free website with Weebly